torstai 25. elokuuta 2011

Kuiskaaja (Miia ja Tomáš osa 11)

Miia ja Tomáš halasivat kevyesti, sitten Miia sanoi haluavansa palata kuvien pariin. Tomáš nyökkäsi ja lähti hakemaan itselleen omaa laatikollistaan. Kun Miia oli levittäytynyt koko pöydän leveydelle kuvineen ja muistivihkoineen, Tomáš vei omansa sivuhuoneeseen, jonka tiesi vanhasta tottumuksesta tyhjäksi ja varsin hiljaiseksi.

Miia jatkoi vankien kasvojen tuijottamista, vaikka hänen silmiinsä jo sattui jokaisen silmänmuodon, kulmakarvojen ja leuan kulmikkuuden tuijottaminen ja vertailu villapaitamiehen kuvaan. Hän laittoi kuvat takaisin laatikkoon, siihen järjestykseen missä ne olivat olleetkin. Viimeisen tutkimansa kuvan numeron hän merkitsi muistivihkoonsa. Jos hän löytäisi etsimänsä, hän toivoi, että tuo epävarma käsiala, joka oli nimennyt ilmeisesti joka ikisen kuvan tässä kokoelmassa ja jota joku taitavampi oli korjaillutkin, olisi kirjoittanut nimen juuri siihen kuvaan. Etu- ja sukunimen. Tämäkään ei ollut löytämisen päivä. Viimeisenä pöydällä oli enää hymyilevä villapaitamies ja jylhät vuoret. Miia silitti miehen poskea ja oli varma siitä, että tämän katse kirkastui siitä.

Tomáš ei saanut etsimistyötään kunnolla edes käyntiin. Hän vain tuijotteli panssarivaunua toisensa perään. Välillä hän vilkuili salaa Miiaa varsinaisen lukusalin puolelle. Hän oli jättänyt oven tahallaan auki siinä toivossa, että Miian olemus paljastaisi edes jotakin. Miksi Miia halusi nähdä keskitysleirivankien kuvia?

Lähtiessään Miia tarttui hyvästiksi Tomášin käteen, se tuntui samalta kuin ennenkin, vaikka jossakin syvällä mielenpohjalla kuiskutteli ääni toistellen nimeä "herra tohtori Rybář".

http://leelia.vuodatus.net/blog/2956860/247-kuiskaaja/

2 kommenttia:

  1. Toinen, tyhjä huone, mutta yhteys huoneiden välillä. Niin lyhyesti ja hienosti kuvasit tämän tilanteen. Tämän voimakkaan tunteen, jossa kuvien katsoja eli.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Heikki. Pitää olla lyhytsanainen, kun eivät bloginlukijat jaksa useinkaan lukea pitkiä tekstejä.

    Tosin sitä tuskitteli jo lukion äidinkielenopettajakin, että mitä minulle pitäisi tehdä, kun olen niin tiivissanainen kirjoittaja, että tekstit jäävät lyhyiksi. Sekään ei olisi ollut hyvä neuvo, että jaarittele enemmän, koska tyyli olisi kärsinyt.

    VastaaPoista