Koulunpenkillä (Miia ja Tomáš osa 9)

Maanantaina Miia meni kuvakokoelmaan yksin, niin oli sovittukin, mutta se tuntui yksinäisemmältä kuin koskaan. Edes ensimmäinen ilta Prahassa, ilman matkatavaroita ja kännykästäkin akku lopussa, ei tuntunut niin orvolta. Matkalaukkukin oli sentään tullut pikkutunneilla perille.

Pöydällä, kuvalaatikkojen, Miian moneen kertaan ruttautuneen muistivihon ja kynäpussin vieressä oli muovitasku. Hän oli ottanut hymyilevän villapaitamiehen kuvan mukaansa.Miia alkoi käydä läpi vankien kuvia. Oli poliittisia vankeja, etnisistä syistä vangittuja, liiallisen sivistyksensä tai taiteellisuutensa tähden vangittuja, ilmeisesti myös muuten vain vangittuja. Joskus Miiasta tuntu, että vankien ilmeet muuttuivat, niihin saattoi tulla pientä hymynkaretta, jos hän vilkaisi kuvaa nopeasti. Lähempi tarkastelu toi takaisin epätoivon. Muovitaskussa olevan miehen hymyä sen sijaan ei väräyttänyt mikään.

Miia luuli, että koko hänen valitsemansa laatikko olisi vankien kuvia, mutta ehkä hän oli ymmärtänyt blondin naisen haparoivan englannin väärin. Miia vilkaisi kysyvästi blondiin, mutta tämä oli keskittynyt teensä aromeihin ja Blesk-lehden nettisivuihin. Jäisi arvoitukseksi, miksi laatikon viimeiset sata kuvaa esittivätkin vankilan henkilökuntaa. Vanhanaikaisella, haparoivalla käsialalla valokuvan pahvitaustalle oli kirjoitettu nimiä, joita kuvat esittivät. Miia tavaili puoliääneen nimiä ja löysi yhden hyvinkin tutun, Rybář.

Rybář oli vankilan lääkäri, hänellä oli tumma tukka ja ilmeikkäät kulmakarvat. Harvassa kuvassa Rybářilla  oli lääkärin takki tai muitakaan ammattiin liittyvää rekvisiittaa ympärillään. Pääasiassa hän istui klubilla saksalaisten univormumiesten keskellä. Miia tuijotti ja tuijotti lääkäriä. Hän kaiveli laukustaan vaaleanpunaisen pokkarikameransa ja alkoi  räpsiä. Kädet vapisivat, vaikkakin niin heikosti, ettei se näkynyt ulospäin. Ainoastaan kuvien tärähtämisestä näkyi, ettei ote ollut vakaa.

Muutaman minuutin päästä blondi havahtui julkkisjuorujen keskeltä ja kiiruhti tuomaan lomakkeen. Miia nyökkäsi ja vakuutteli merkkaavansa jokaisen kopioimansa kuvan numeron lomakkeelle.Hänen suunsa liikkui mutta aivot olivat jossakin ihan muualla.

Samaan aikaan Tomáš istui yhdessä Kaarlen yliopiston lukemattomista luentosaleista. Hän kurtisteli kulmiaan väsymyksestä, huonosti nukuttuja öitä oli takana jo kolme eikä niille loppua näkynyt. Luennoitsija, joku Ranskasta raahattu ekspertti, selitti äänekkäällä englannillaan panssarivaunun kehityksestä ensimmäiseen maailmansotaan mennessä. Tomášin mielestä tuo kaikki oli tyhjänpäiväistä höpinää.

http://leelia.vuodatus.net/blog/2769135/245-koulunpenkilla/