sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Toiston helppous

Olen tällä viikolla käynyt ajatuksella läpi melko alkuvaiheessa olevaa käsikirjoitustani. Tai siis sitä vähää mitä olen saanut kirjoitettua. Olen ruvennut alustavasti miettimään, miten pieniä palasia voisi ryhmitellä ja järjestää. Kummastuksekseni huomaan toistavani samoja teemoja jo nyt. Esimerkiksi vaatteiden tahrautumista tapahtuu, joskin aina vähän eri lailla. Samoin huomaan pyörittäväni läpi tekstin selaista teemaa, että on suuri onni, ettemme voi tietää tulevaisuutta.

Mielenkiintoista, olen nimittäin mielestäni aina kirjoittanut mukamas jotakin uutta, mitä en aiemmin ole vielä sanonut. Alitajunta ilmeisesti nostaa samoja ajatuksia yhä uudestaan ja uudestaan. Eihän se välttämättä ole paha, mutta teksti pitää tietysti yrittää muokata siten, ettei se näytä saman toistolta.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Puhdistuksen kellari

Ihan pakko oli (talon omistajien luvalla) ottaa kuvia saarenmaalaisesta kellarista, joka on samaa tyylilä kuin mitä Sofi Oksanen kuvaa romaanissaan Puhdistus.




perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kafka valuu

Kafka makaa sohvalla ja valuu jaloista ja käsistä, kuin sulana. Hän muistuttaa Salvador Dalin maalausta eikä näytä Kafkalta. Kuvissa hän näyttää kauniita, siten kuin  mies näyttää kauniilta. Kärsimys on jossakin taka-alalla, ei kuvan pinnassa.

Kafkalla on hattu päässä, hän ei näytä yhtään omalta itseltään, mutta tiedän hänen olevan Kafka. Hän kertoo minulle, että kirjoittaisi vielä, jos pystyisi. Ihmettelen, miksi hän makaa sohvallani. Luulen saaneeni auringonpistoksen, koska se tuntui juuri tällaiselta, näin näkyjä ja pää oli kipeä.



Tällainen pieni harjoitelma unen pohjalta.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Barack Obama tunkee uniin

Olen nähnyt viimeisen parin viikon aikana kolme hyvin erilaista unta valtionpäämiehistä. En ole mikään unistaennustajaeukko, mutta oman kokemukseni mukaan unet tuovat alitajunnasta aina jotakin, tai yrittävät sanoa jotakin, mitä en päivätodellisuudessa osaa nähdä. Siksi mietinkin, miksi olen nyt nähnyt oikein unisarjan, sitä tapahtuu melko harvoin.

Yhdessä näistä unista sain kirjeen Valkoisesta talosta, jossa kerrottiin, että Barack Obama haluaa tavata minut jouluyön messussa.

Seuraavassa "kohtauksessa" on jouluaattoilta, ja minulla on yhtäkkiä kova kiire messuun. Suurin osa unesta on sitä, kun yritän päästä kirkkoon. On kaikenlaisia esteitä, esimerkiksi jokin auto pysähtyy kohdalleni ja siellä olevat ihmiset jututtavat ja jututtavat minua, enkä pääse etenemään.

Lopulta juoksen läkähdyksissä kirkkoon, olen jo vähän myöhässä. Kirkko näyttää Turun tuomiokirkolta, mutta en ole ihan varma, onko se sama kirkko kuitenkaan. Messu on jo alkanut, urut soivat, veisataan. Jopa käytävät ovat tupaten täynnä väkeä.

Yritän tunkean ihmismassan läpi, ja samassa kaksi tummiin pukeutunutta miestä tulee hakemaan minua. Toinen heistä sanoo:
- Presidentti odottaa sinua tuolla sivukappelissa.

Sivukappeli on myös melko täynnä, mutta Obama löytyy helposti. Hän ojentaa minulle paperipinkan ja sanoo:
- Olen kerännyt sinulle vähän materiaaleja, joista saattaa olla hyötyä.

Otan paperit, minulle tulee kiire pois. Lähden ulos ja kävelen kirkon lumisia portaita. Herään tunteeseen, että jalat ovat kastuneet. Todellisuudessa jalat ovat kylmät, vaikka tämä uni tapahtuikin hellejaksolla.

Hassua tässä unessa oli se, että jouluyö tunkee alitajuntaan heinäkuun helteessä. Samoin tietysti tuo, että mitä ihmettä Obama tekee alitajunnassani. :)

torstai 5. heinäkuuta 2012

Latokartanon piikalikka (Miia ja Tomáš osa 36)

Miia tunki Kafkan novellit taskuunsa ja lähti kävelemään. Frank ja vuokraisäntä katsoivat hänen peräänsä, kun hän avasi ja sulki portin robottimaisesti, mutta kumpikaan ei sanonut mitään. Ilma oli jo leuto, kesäinen. Lähistöllä oleva kenttä oli ensimmäistä kertaa täyttynyt jalkapallon pelaajista. Miia meni korkean verkkoaidan viereen, katseli ja kuunteli.

Kuitenkin hänen ajatuksensa olivat hänen isovanhemmissaan, mummi oli "Latokartanon piikalikka", niin kuin äiti oli aina sanonut. Mummi oli lähtenyt sodan jälkeen Norjaan, puhtaasti seikkailunhalustaan. Ei maattoman miehen tyttärellä ollut paljon vaihtoehtoja, itse oli elämänsyrjään kiinni päästävä. Jalkapallon kuvat ja äänet sekoittuivat Miian omaan sisäiseen maailmaan, sekä tutkimukseen, jonka hän oli lukenut vähän ennen Suomesta lähtöään. Tutkimuksen mukaan nykysuomalaiset ovat tasapuolisesti maattomien ja maata omistavien esi-isien jälkeläisiä. Molemmat ryhmät menestyvät nykyään yhtä hyvin. Miia päätti, että tutkimus olisi hänenkin kohdallaan totta.

Yhtäkkiä soi puhelin taskussa.
- Mia, tavataanko maanantaina arkistossa? Minulla on vähän asiaa. Tai paljonkin.
- Niin minullakin, kai.

Ilma oli muuttunut jo asteen viielemmäksi, kun Miia käveli takaisin kotiin. Frank seisoi ulko-ovella ja väisti kohteliaasti, kun Miia tuli sisään.
- Minä jo melkein huolestuin, hän sanoi Miian selälle.

 http://leelia.vuodatus.net/blog/3114099/2-2-latokartanon-piikalikka/