Laitosmies (Miia ja Tomáš osa 7)

Kun Miia ja Tomáš lähtivät ulos kahvilasta, paistoi jo aurinko hieman lämpimämmin. Oli varmasti keväisen iltapäivän lämpimin hetki. Metrolla ajelun sijasta  he päättivät kävellä Miian asunnolle Pienellä viheralueella seisoi haalariasusta päätellen laitosmies, joka oli kumartunut maahan. Lähemmäs tultuaan Miia ja Tomáš huomasivat miehen poimivan kukkia. Kukat olivat pieniä ja valkoisia, mutta mies muodosti niiden matalista varsista sinnikkäästi kimppua.

- Tuosta tulee mieleen kesät mummin ja ukin luona Slovakian maaseudulla. Heillä oli pieni puutarha vielä, vaikka bolsevikit olivatkin vieneet kaikki pellot. Niillä ukin ja mummin pelloilla sitten kolhoosi kasvatti mitä kasvatti. Jos tarvittiin vaikkapa kukkia kyläpaikkaan, herneitä tai maissia, mummi lähetti minut kolhoosin pellolle varkaisiin.
- Eipä uskoisi kenestäkään mummista sellaisia, Miia huudahti.
- Joo, heidän mökkinsä ja peltojen välissä meni valtatie, jota kolhoosin traktorit jyräsivät non-stoppina. Mummi otti aina korin mukaansa ja lähti keräämään tien varresta heinää kananrehuksi. Minä perässä, sitten mummi antoi minulle muovikassin ja sanoi, mitä kolhoosin pelloilta pitää kerätä.
- Ja lapsen lähetti varkaisiin tuolla lailla!
- Hän antoi merkin, milloin reitti oli selvä, eli ei traktoreita tiellä eikä ihmisä näkösällä. Sitten kun olin kerännyt, jäin pusikkoon piiloon odottamaan taas merkkiä, että on turvallista tulla takaisin. Sitä paitsi kommunismiaikaan meillä oli sanonta: Joka ei ikinä varasta, varastaa perheeltään.
- On sinulla jutut.
- Mummi uskoi, että jos lapsi jäisi kiinni, ei siitä mitään seuraisi. Aikuisen kohtalo voisi olla vähän toinen. Mutta usko pois, Mia, meidän mummi oli rehellisin ihminen, kenet tunnen.


http://leelia.vuodatus.net/blog/2769125/243-laitosmies/