Niin uudistajaa, että (Miia ja Tomáš osa 6)

 Miia ja Tomáš kävelivät kohti lähintä metroasemaa. Matkalla he poikkesivat pieneen yksityiseen konditoriaan, jossa hinnat olivat halvat. Kaikki tarjoomukset näyttivät suurilta ja makeilta. Miia valitsi pienimmän vaihtoehdon, suklaasikarin kermavaahtotäytteellä. Tumma suklaa ja musta tee olivat hänen mielestään hyvä yhdistelmä. Tomáš otti kahvin ja palan suklaakakkua. Kumpikaan ei puhunut pitkään aikaan sanaakaan, ei giljotiinista eikä muustakaan. Miian huono olo helpottui, kun sai jotakin syödäkseen, mutta hän tiesi, että äskeisestä kokemuksesta jäisi häneen muistijälki loppuelämäkseen.

Kadulla käveli ryhmä poliiseja, kuusi kappaletta.
- Täällä Tšekissä tuntuu olevan hirveästi poliiseja, Miia sanoi.
- Niin on, EU-maista eniten asukasta kohti.
- Mitä he kaikki tekevät?
Tomáš kohautti harteitaan. Hetken päästä hän alkoi nauraa, mikä sai Miian kohauttamaan kulmiaan.
- Tuli vain mieleen, että muutama vuosi sitten täällä säädettiin sellainen laki, että poliiseillakin täytyy olla korkeakoulututkinto. Heidän oli pakko saada vähintään alempi tutkinto aikaan joko talous- tai oikeustieteestä, jos halusivat säilyttää työnsä.
- Paraniko palkka myös?
- Ei tietenkään eivätkä työtehtävät muuttuneet.
- Mikä pointti sillä uudistuksella sitten oli?
- Tuollaista voi kysyä vain pohjoiseurooppalainen. No, joka tapauksessa tietyt yksityiset yliopistot myivät epätoivoisemmille niitä tutkintopapereita, siitä tuli aikamoinen kohu.
- Tämä on taas niitä hetkiä, kun minä en ymmärrä tätä maata!
- Ei se mitään, minäpä ostan meille vielä kaakaot.

http://leelia.vuodatus.net/blog/2769121/242-niin-uudistajaa-etta/