Hännän tärinä (Miia ja Tomáš osa 4)

Onneksi Miian huimaus lakkasi, kun hän oli aikansa maannut lattialla. Tomáš kaiveli ostoskassia ja löysi sieltä litran purkin mansikkamehua. Lasillinen mehua virksti Miiaa ja pian hän istui sänkynsä laidalla pyytämässä lisää juomista.
- Jaksaisitko lähteä pienelle kävelylle? Tomáš kysyi.
- Onko sinulla taas jotakin näytettävää minulle?
- Ehkä.
- Tomáš, sinun pitää lopettaa tämä salaperäisen leikkiminen!
- Sanoo nainen joka tupsahtaa elämääni tyhjästä ja sanoo haluavansa päästä tutkimaan arkistojen salattuja tarinoita. Sovitaanko, että kerrotaan omat salaisuutemme, jos niitä on, sitten kun on niiden aika.

Miia nyökkäsi. Hän pani lenkkarit jalkaan ja anorakin päälleen. Vaikka oli keväinen päivä, pihalle johtavat varjoon jääneet portaat olivat jäähileen peitossa. Tietenkään niitä ei ollut suolattu tai hiekoitettu. Tietenkään portaiden reunalla ei ollut kaidetta. Tomáš tarttui lupaa kysymättä Miian käsivarteen.
- Suomessa olisi vuokranantajan asia pitää nämä portaat kunnossa, Miia tuhahti.
- Niin täällä Tšekissäkin, mutta täällä ajatellaan pikemminkin niin, että tulee halvemmaksi maksaa muutama sairaalalasku kuin pitää portaat ja kadut kunnossa.

He kävelivät puiston läpi, kohti metroasemaa. Aseman nimi oli Pankrác.
- Tiedätkö, mistä Pankrác on tunnettu? Tomáš kysyi.
- Kaikki puhuvat epämääräisesti jostakin Pankrácin vankilasta, joka täällä on joskus ollut.
- Vankila täällä on vieläkin, mutta toisen maailmansodan aikana se oli Gestapon vankila.

Vaikka puisto kylpi vielä ilta-auringossa, Miiaa tärisytti. Samassa hän huomasi, että Tomáš piti häntä edelleen käsivarresta kiinni.
- T'ämä ei ole ollut sinulle mikään paras päivä vieraassa kaupungissa, Mia. Minun ei olisi pitänyt alkaa nyt puhua Pankrácista. Osaatko sanoa tällä hetkellä mitään hyvää Prahasta?
Ohi kulki kaksi koiran omistajaa, joiden lemmikit tepsuttivat mallikelpoisesti puistokäytävän reunassa. Miian nähtyään ne huiskuttivat iloisesti häntäänsä, mutta eivät rynnänneet kohti.
- Koirat koulutetaan täällä paremmin kuin Suomessa, Miia vastasi.

Puiston jälkeen he kääntyivät kohti pohjoista ja kävelivät pienen matkan suuren kylmän sodan aikaisen valtakadun reunaa. Pian oikealla puolella, pienen kukkulan laella, häämötti pätkä punaista tiiliseinää ja peltikattoa.
- Tuo on se Gestapon vankila, sinne menemme ensi viikolla, Tomáš sanoi.

http://leelia.vuodatus.net/blog/2769110/240-hannan-tarina/