Liikunnan iloja (Miia ja Tomáš osa 37)

Yöllä Miia näki unta, jossa ukki lasketteli telemark-tyylillä korkealta vuorenrinteeltä. Ukilla oli jalassaan kirjavat villasukat, mutta Miia ei tiennyt minkä väriset, sillä uni oli mustavalkoinen. Ukin hiukset olivat hyvin vaaleat, ihan niin kuin äidilläkin.

Miia heräsi, kun ovikello soi niin että seinät kaikuivat. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, ettei tuo ovikello ollut koskaan ennen hänen aikanaan soinut. Yöpaidan spagettiolkaimet valuivat alas, kasvot tuntuivat turvonneilta ja ne varmasti punoittivat. Miia veti ylleen löysän tummansinisen slipoverin ja toivoi sen peittävän valuvia olkaimia riittävästi.

Oven takana ei ollut ketään. Miia seisoi hämillään porraskäytävässä, kunnes kuului uusi kellon pärähdys. Hän tajusi, että summeri oli ulkona, portilla asti, ja hän juoksi paljain varpain pihan poikki. Kiviportaat kipristelivät jalkoja.

Portilla seisoi Tomáš.
- Portti on aina auki, sen kun tempaiset vaan, Miia sanoi.
Tomášin olemus muuttui noloksi. Hän seurasi puolijuoksua viipottavaa Miiaa pihan poikki, asunnolle.

- Meidänhän piti tavata vasta maanantaina, mikä päivä tänään on?
- En tiennytkään, että olet aamuäreä ihminen.
- Älä viitsi, Tomáš. Mitä kello edes on?
- Tulee puoli yksitoista.
- No just. Otatko kahvia?
- Kaakaota, kiitos.

Tomáš silitteli kevyesti Miian hiuksia, kun tämä kääntyi selin, kohti keittonurkkausta täyttääkseen vedenkeittimen.

- Oliko sinulla peräti asiaa?
- Älä nyt itse viitsi, Mia.

Tomáš vetäytyi kauammas, eikä Miia välittänyt sanoa hetkeen mitään. Tomáš istahti pöydän ääreen, ja kun Miia toi kaakaomukit pöytään, hän huomasi Tomášin pitelevän kädessään valokuvaa. Miia kumartui katsomaan, mitä se esitti, eikä hetkeen saanut henkeä kulkemaan.

- Tämä löytyi Marenka-tädin kirjeiden seasta, jostakin kuoresta. Kirjeessä ei kuvaa mainittu, mutta voihan olla, että se on sujautettu sattumalta juuri tuohon kuoreen, pois kuljeksimasta irtonaisena.

Miia kuuli Tomášin äänen kaikuvan tyhjistä seinistä, joita koristivat vain pari vuokraisännän maun mukaan valittua kehystettyä julistetta. Hän ei saanut sanotuksi mitään.

- Niin, ajattelin antaa tämän sinulle, siksi päätin tulla heti, ajattelin yllättää iloisesti, mutta ei tainnutkaan olla kovin hyvä idea...

Miia tuijotti tuijottamistaan kuvaa, joka esitti ukkia sukset ja, kirjavat sukat jalassa. Värejä ei tosin voinut tietää, sillä kuva oli mustavalkoinen. Taustalla siintelivät vanhanaikaiset hiihtorinteet.

http://leelia.vuodatus.net/blog/3114105/2-7-liikunnan-iloja/