Pippurin purijat (Miia ja Tomáš osa 40)

Kun Tomáš tuli takaisin Miian asunnolle, oli ulko-ovi jo auki. Ukrainalainen siivoojatyttö moppasi porttikäytävää ja tervehti Tomášia ujosti. Myös Miian asunnon ovi oli raollaan, ja Tomáš koputti siihen rahtusen kärsimättömästi, sillä hän ei missään tapauksessa halunnut vuokraisäntää hengittämään niskaan. Tosin hän oli aivan varma, että tämä istui vielä tyytyväisesti terassilla nauttimassa auringosta.

Huoneessa oli kummallinen itämainen tuoksu. Se oli kuin seos kukkaa ja pippuria, ja Tomáš arveli Miian ryhtyneen ruuanlaittoon. Kuitenkin Miia istui pöytänsä ääressä, kuva hänen laskettelevasta ukistaan oli aseteltu seinää vasten.

- Davajte,Oksana, Miia sanoi vilkaisematta ovelle.
- Minä se vain olen.
- Ai, luulin että siivooja tulee moppaamaan lattian, yleensä hän käy jonakin iltapäivänä.

Miian edessä oli Tomášin jättämä kirjekuori, kädessään hänellä oli Lidlistä ostettu paprikamaustepurkki. Hänen nenänpäänsä oli punertava, selvästi hän oli nuuhkinut purkkia. Pöydällä oli myös SAS:n lentolippu, menolippu Helsinkiin. Tietokone oli auki ja SAS:n sivu oli vielä selaimessa.

- En haluaisi mitenkään olla utelias, mutta miksi sinä nuuhkit paprikaa samalla kun varaat lentolippuja kotiin?
- Minun piti saada peitettyä tuo ruusun tuoksu, en vain kestä sitä.
- Haistatko sinä sen vielä?
- Se on täällä, koko asunto on sitä täynnä.
- Minä en haista... juuri mitään. Ehkä hieman kukkaistuoksua.
- Se on kaikkialla, Tomáš, minä lähden kotiin.
- Selvä.
- Kun opiskelin, naapurissa asui vanha täti, joka oli sota-aikana asunut Mikkelissä. Hän aina kertoi Mannerheimista, Suomen marsalkasta siis.
- Kyllä minä tiedän, kuka on Mannerheim.
- Hänen äitinsä oli päämajan keittiöllä töissä, ja tuo täti kertoi minulle monta kertaa, kuinka joku eversti Paasonen pakotti kaikki syömään päivittäin ruokalusikallisen paprikajauhetta. Itsensä Mannerheiminkin oli sitä pakko ottaa Paasosen aikana. Vain silloin, kun Paasonen oli poissa, Mannerheim uskalsi jättää paprika-annoksen väliin.
- Ei kai Suomessa niin paprikaa harrasteta?
- Paasosen äiti olikin unkarilainen. Katso, eikö olekin unkarilaisen näköinen?

Miia oli ottanut Aladár Paasosesta kertovan Wikipedia-sivun esille.
- No kieltämättä ei ole ihan suomalaisen näköinen, mutta rohkenenko kysyä,miten tämä kaikki sinuun liittyy?
- Ei oikeastaan mitenkään, mutta paprikan hajusta muistan aina sen ajan, kun minäkin uskoin maailman olevan auki.
- Kannattaisikohan sitä paprikaa myös syödä? Paasosen ohjeen mukaan. Niin meillä täällä Keski-Euroopassa on tapana.
- Ehkä. Mutta minulla lähtee lento maanantaina.
- Me ei sitten ilmeisesti nähdä sota-arkistossa silloin?

Miia puisti päätään. Tomáš päätti ottaa riskin ja halasi häntä kevyesti, mutta ei osannut tulkita, jäikö Miia kaipaamaan vai ei. Vaikka bussit ja metro veisivät hänet järkevämmin kotiin, hän päätti kävellä melkein kilometrin ratikkapysäkille. Vasta oudosti ulvovaan matalalattiamalliseen ratikkaan astuessaan hän tajusi, että Miiahan oli lukenut tšekinkielistä tekstiä ruusukirjekuoren päältä. Mitä kaikkea tuo nainen osasikaan?

 http://leelia.vuodatus.net/blog/3114109/300-pippurin-purijat/