Sen sijaan Miia päätti olla kerrankin hetken yksin. Hän sulki tietokoneensa, otti villanutun ylleen ja Kafkan novellikokoelman kainaloon ja suuntasi vuokratalonsa puutarhaan. Fred, amerikkalainen naapuri ja Vietnamin-veteraani, joka vaikeni, istui siellä lukemassa The Prague Postia. Onneksi Fredkään ei ollut yhtään juttutuulella.
Miia avasi kirjan ja jäi tuijottamaan Kafkan tekstiä Shakaalista, mutta ajatukset olivat Tomášin Marenka-tädissä, "sairaanhoitajaihmisessä", kuten hän kuuli suomalaisten vanhusten sanovan.. Sairaanhoitajaihminen tarkoitti siis kunniallista kansalaista, joka "hoitaa asiansa", taas näitä lapsuudesta kuultuja sanontoja, joista piti ymmärtää jotakin. Miia ei ollut ihan varma, mitä asioidensa hoitaminen tarkkaan ottaen oli, mutta siitä hän oli taas täysin varma, että hän ei ollut niitä ihmisiä, jotka hoitivat asiansa toivotulla ja edellytetyllä tavalla.
Jos Marenka-täti olisi ihan aina hoitanut asiansa niin kuin sairaanhoitajaihmisen pitäisi, ei Miiaakaan olisi nyt olemassa. Silti Miiasta oli jotenkin käsittämätöntä, että Marenka-tädin kaltainen ihminen oli antanut tunteidensa viedä komean norjalaisen edessä.
Samaa mietti tahollaan Tomáš, joka istui työpöytänsä ääressä. Hän kuuli Matejn hyräilyn keittiöstä Marenka-tädin kirjepinkkaa selaillessaan. Yhden kirjekuoren sisältä löytyi toinen kuori. Siihen oli kirjoitettu päälle "100 ruusunlehteä Slovakiasta H:lle. M." Tomáš avasi kuoren, ja hänen syliinsä leijaili pieniä, miltei mustia hiukkasia. Huoneeseen tulvahti kukkaistuoksu 80 vuoden takaa.
Hienosti olet osannut ja jaksanut viedä tarina eteenpäin. Juttu pitäisi lukea yhdeltä istumalta, että osaisi konaisudesta jotain olennaista sanoa.
VastaaPoistaHyväää jatkoa!
Kiitos kommentista, Hymyilevä eläkeläinen. :) Täytyy kyllä sanoa, että tämä ehkä kannattaisi myös kirjoittaa yhdeltä istumalta, jotta saisi järkevää sanotuksi. Mutta ehkä saatettuani jutun loppuun vielä editoin sen ja karsin turhat mutkat.
VastaaPoista