Minä viestijänä (tehtävä 1.2.)

Päätin käyttää tätä jo valmista blogia kurssitehtävien julkaisuun. Kurssin nimi on "Sosiaalinen media ja oman osaamisen markkinointi". Viime tipassa olen näköjään liikkeellä ensimmäisen tehtävän suhteen, mutta tässä se nyt kuitenkin on.

Näkisin parhaiksi puolikseni viestijänä suoruuden ja selväsanaisuuden. Yleensä mielipiteeni tulee selväksi, jos sen ilmaisen. Pyrin myös havainnollistamaan viestiäni ja muotoilemaan sen siten, että se jäisi mieleen. Käytän jotakin mielenkiintoista yksityiskohtaa, kuvaa tai omapäräistä sanavalintaa. Useimmiten pystyn myös pitämään kuuntelemisen ja puhumisen balanssissa, mutta toisiaan sorrun ehkä liikaa puhumisen puolelle ja joskus jätän puheen vain toisten huoleksi, jos en syystä tai toisesta keksi mitään järkevää sanottavaa.

Huonoin puoleni viestijänä on taipumukseni omata voimakkaita mielipiteitä ja joskus provosoida ihan tahallaan. Vaikka useimmiten yritänkin ymmärtää toista osapuolta, on tilanteita, jolloin itselläni on asiasta niin vahva mielipide, että  vasta yön yli nukuttuani tajuan, mikä toisen pointti olikaan. Toisinaan minun on myös vaikea antaa periksi, vaikka huomaan, ettei toinenkaan osapuoli pakita yhtään. Tätä ominaisuutta olen pyrkinyt kehittämään niin, että mietin etukäteen, mikä asia on niin luovuttamaton, etten siitä tingi ja valmistaudun tinkimään kaikesta muusta.

Sosiaalisessa mediassa ominaisuuksistani lienee pääasiassa etua, sillä kirjoitan mielelläni ja sosiaalisessa mediassa vahvoista mielipiteistä on hyötyä. Haluaisin kehittyä ehkä vielä kiinnostavammaksi ja omaperäisemmäksi viestijäksi, mutta en tiedä, onko sosiaalinen media juuri se areena, jolla haluan näitä ominaisuuksiani kehittää.

Tutkimuksen tiimoilta toki voisin jotakin sosiaalisen median projektia viritelläkin, mutta työni on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, etten sitä mielelläni avaisi koko maailmalle. Olen siis kirjoitamisen tutkija ja tutkin kirjeenvaihtoa. Kirjoitan myös historiallista romaania samasta aineistosta. Minulle on ehdotettu, että tekisin tälle projektille Facebook-profiilin, mutta ainakin tässä vaiheessa ajatus tuntuu vähän vieraalta. Myönnän, että se on kehittämisen arvoinen, mutta kirjoittaminen on niin herkkä prosessi, että pelkään sen karkaavan käsistä, jos siihen pääsee härkkimään kuka tahansa netin kauta.

Näihin asioihin palaan varmasti vielä pohdinnoissani sitä mukaa kuin tutkimukseni edistyy.

Seuraavaksi komementoisin omakohtaisesti muutamia väitteitä suomalaisista viestijänä.

1. Asia- ja tehtäväkeskeisyys, faktoihin perustuva kommunikaatio 

Tämä on minulle viestinnässä tärkeä arvo. Menen aina "asia edellä". Tietysti on makuasia, mikä on faktoihin perustuvaa ja mikä ei, moni mainostajakin väittää käyttävänsä pelkkiä faktoja. Väittäisin silti, että minua ei ole ihan helppo hämätä pelkillä mielikuvilla, jos niiden takana on bluffia enkä itsekään pyri bluffaamaan muita. Ennemmin sanon, etten tästä asiasta tiedä, joten en voi sitä myöskään kommentoida.

2. Viestinnältä odotetaan suoruutta ja rehellisyyttä

Tässäkin asiassa olen "suomalaisten linjoilla". Toisaalta viestintä voisi silti olla sujuvaa, kielellisesti elävää, vaikka se onkin suoraa ja rehellistä. Harvasanaisuus  ja jäykkyys eivät takaa yhtään mitään, vaikka niitä usein jämerän ihmisen merkkinä pidetäänkin.

3. Tiedonhankinnassa suositaan virallisia kanavia

 Minulle luontevampaa on löytää joku kontakti, jonka kautta hankkia tietoa. Saatan toki kokeilla virallistakin kanavaa, mutta niin usein edessä on uuvuttava byrokratia, joten helpompaa on toimia sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee. Itse asiat haluan tietysti hoitaa virallista reittiä, mutta vihjeet siitä, miten se tapahtuu, tulevat verkostoista. Tässä ehkä lukemattomat retket keskieurooppalaisiin arkistoihin ovat opettaneet kantapään kautta sen helpomman tavan toimia.

4. Hiljaisuuden arvostus

Arvostan mahdollisuutta hiljaisuuteen, mutta joskus hiljaisuutta on vaikea tulkita.Kyteekö sen takana jokin vuosikymmenten kauna vai ovatko kaikki vain niin tyytyväisiä, ettei tarvitse sanoa mitään?

5. Puheenmäärän sijasta arvostetaan puheen laatua

Useimmiten samaa mieltä, mutta tunnelman keventäjiäkin tarvitaan. Jos juttu ei muuten luista, jostakinhan se on aloitettava. Jopa itsestäänselvä fraasi voi joskus avata keskustelun. Viime kesänä olin tekemässä tutkimushaastattelua Prahassa ja olin ventovieraiden ihmisten ympäröimänä, eikä aluksi kukaan oikein osannut sanoa mitään. Lopulta yksi vanha herra avasi suunsa ja sanoi: "So, you come from the country of thousands of lakes?" Siitä se keskustelu lähtikin käyntiin.

6. Harmonian säilyttäminen ryhmässä

En tiedä, tarkoitetaanko harmonialla samaa kuin mukavaa fiilistä. Ehkä ei. Mielestäni ei tarvitse olla harmonista, mutta kaikilla pitää olla kivaa. Voi olla erimielisyyttä ja koviakin keskusteluja, kunhan kunnioitus säilyy. 

7. Suositaan pitkiä toisen puheenvuoroista irrallisia monologeja 

Nämä pyrin mahdollisuuksien mukaan katkaisemaan. Siksi ehkä onkin luontevaa päättä tämänkertainen blogitekstini juuri tähän. :)

Miltä mies tuoksui?

Tällä viikolla olen raapustellut Aurajoen rannassa tekstiä tuoksuista. Nainen tuoksuu valkoiselle ruusulle, tai ainakin sennimiselle hajuvedelle. En mahda sille mitään, mutta yksi ihanimmista hajuvesistä mitä minulla on koskaan ollut, on ostettu juuri hajonneesta Neuvostoliitosta, Pietarista tarkemmin sanoen, ja sen nimi oli "Valkoinen ruusu". Ja minun naiseni tuoksuu nyt siltä myös, sille ei mahda nyt yhtään mitään.

Mutta miltä tuoksui mies? Nuori mies, maanmittaaja? Paitsi tietysti vähän maalle ja mullalle sekä hielle, ulkoilmalle ja vaatteilleen. Mutta miltä hän tuoksui pyhänä? Jotenkin tuntuu hirveän nololta ruveta tällaisia tiedustelemaan, vaikka asiantuntijoita tietysti on, joilta kysyä. :) Sitä paitsi tuo nainenkin pitäisi saada tuoksumaan vähän jollekin muullekin kuin sille valkoiselle ruusulle.

Tarttuiko mieheen kenties näiden kukkien tuoksu maanmittausreissullaan?

Täti kuin muslimiksi puettu

Viime viikolla olin yhtenä iltapäivänä kahvilassa. Minulla oli vihko mukana, sillä olin päättänyt kirjoittaa vähän vapaasti assosioiden. Kerrankin lykästi, sillä paikalle saapui mielenkiintoinen naisihminen Hänellä oli päässään huivi, joka on taiteltu samaan tapaan kuin monilla musliminaisilla. Lisäksi hänellä oli pitkä, vaaleanruskea takki. Jos kaulassa ei olisi isoa ristiä, olisin pitänyt häntä ilman muuta muslimikäännynnäisenä.

En ollut koskaan kuullut tuon naisen puhuvan, huomasin, että hänellä on erittäin kaunis ääni ääni, sointuva ja miellyttävä. Joku soitti hänelle ja hän puhui puhelimeen hyvin ammatiimaisen oloisesti työasioita. Jos vain kuunteli, kuvitteli puhujan olevan trendikkäästi pukeutunut bisnesnainen.

Lisäksi hän puhui erittäin kauniisti kahvilan henkilökunnalle, kehui heidän tuotteitaan ja hyvää työtä, mitä he tekevät. Kiitti ja tervehti mennen tullen. Minä kirjoitin kynä sauhuten muistiinpanoja. Kukapa ei joskus saattaisi tarvita henkilöhahmoa, jolla on nuorekas ääni, hienot käytöstavat ja pikkuisen marginaalinen asuvalinta?

Olen näin kesällä yrittänyt pitää niitä kuuluisia aamusivuja, mutta menestys on ollut kehnoa. Aamulla ei päähän tule yhtäkään ajatusta. Olen paikkaillut asiaa kirjoittamalla tajunnanvirtaa silloin, kun on aikaa ja aivot toimivat.

Juuri kun päättää pitää taukoa...

Juhannukselta päästin aivoni kesannolle. Järkevä päätös, koska todella tarvitsen nyt vapaata aivotyöstä. Koko kevät meni tekstin kanssa tapellessa, jotenkin ärsyttää vieläkin, miten vaikeaa se oli. Vähän jopa ahdistaa, vaikka palaute olikin hyvää ja rakentavaa siitä, mitä sain aikaan.

No, nyt kun sitten tarkoituksella annan tekstin ja tutkimuksen ja työn ja kaiken muun levätä, niin alkavatkin ideat pulpahdella pintaan. Niitä saa sitten raapustella muistiin, että tietää, mistä syksyllä taas aloitella. Kai tämä on tyypillistä, että kun päästää irti, antaa samalla luvan ajatuksilleen nousta lentoon.

Kerrankin osa ajatuksista kasassa

Prahan helle ilmeisesti oikeasti sulatti päätäni sen verran, etten muistanut tänne kirjoittaa mitään omista kirjoitusfiiliksistäni vähään aikaan. No, yritetäänpä korjata se.

Olen edennyt kässärissäni lukuihin 2 ja 3, jotka ovat ohjaajien mielestä parempia kuin 1. Johtuu tietysti siitä, että olen päässyt vauhtiin, hahmot myös elävät kuulemma lukijan mielikuvituksessa ja herättävät mielenkiinnon. Hyvä tämä. Paljon on vielä työtä,  9 lukua kirjoittamatta ja tämä on vasta ensimmäinen kierros, sitten alkaa se hiominen. Tässä kohtaa kirjoitan vielä itseänikin tarinaan sisälle, joten katsoo nyt, mitä tästä tulee. Ettei käy niin kuin sadussa Hiiri kissalle räätälinä...

Vaikka paljon on vielä ratkaisemattomia kysymyksiä ja tiedonhaku sen kun jatkuu, jotta saan materiaalia, josta tarinaa punoa, niin nyt ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että tällä on mahdollisuudet valmistuakin joskus.

Lapsuusmuisto ja sekavan sepustuksen turmio

Alkuun pientä valitusta kirjoittamisesta yleensä:

En ymmärrä, miten minulla onkin ollut niin kauhean pahat keskittymisongelmat viime viikkoina. Ok, olen ollut väsynyt ja stressaantunut, mutta ei se nyt ennenkään ole kirjoittamista haitannut. :) Eipä tässä kai muuten niin väliksi olisi, mutta kun piti taas Prahaan saada tekstiä aikaan professori Novotnýlle ja Bradille, joka on amerikkalainen mentorini niinikään Tšekinmaalla.

Kirjoittelin sitten pitkin kevättä mitä kirjoittelin, lopputulos on 2 keskeneräistä lukua (noin 30 sivua yhteensä), joista puuttuu välistä sitä sun tätä ja monesta kohtaa myös se ns. kantava ajatus. Sitten proffa laittaakin viestiä, että hyvä olisi, jos ehtisit lähettämään tekstin viimeistään torstaina, kun hän lähtee netittömälle mökilleen viikoksi ja lukee aikaansaannokseni siellä. Olin suunnitellut kirjoittavani parhaan kykyni mukaan ja vähän edes muokkaavani tuotostani lauantaihin asti, mutta tässä tulikin sitten vähän kiire... Paikkailin mitä pystyin ja jätin toistaiseksi pois kaikista keskeneräisimpiä viritelmiäni sieltä välistä. Suhteellisen hyvillä mielin lähetin luvut proffalle myöhään illalla.

Seuraavana aamuna sitten katselin 3. lukua sillä mielellä, että eihän tämä nyt niin kauhea ollutkaan mitä muistelin, kunnes... Päästyäni luvun loppuun huomasin, että sinne olikin jäänyt sellainen... no, sanotaanko että vähän aistillisempi (tai sellaiseksi tarkoitettu ja yritetty) kohtaus, joka on pahemman kerran kesken. Minun ei ollut tarkoitus sitä sinne jättää, koska sitä piti vähän hioa ja fundeerata ihan omassa päässä ensin. En ole edes varma, sopiiko ko. kohtaus tuohon lukuun. Arvatkaapa hävettääkö nyt... Ja se on tietysti luvun lopussa, eli jää tässä vaiheessa lukijalle viimeiseksi mieleen.

Päättelin kuitenkin, että ei tässä mitkään selitykset auta, vaan täytyy jotenkin leuka pystyssä yrittää mennä liki seitenkymppisen hartaan juutalaisen ja USA:n syvästä etelästä olevan omanikäiseni miehen eteen vastaamaan tekosistani...

Mutta nyt siihen runoon.

* * *

 Lapsuusmuisto

Naapureilla salaliitto,
varastivat sipulit
ja puutkin metsistä kantoineen.

Nuoruudessasi itse
Tapio Rautavaara kysyi sinulta,
mitä lauletaan.

Karjalan kannaksella olit syönyt heiniä
selvitäksesi hengissä.

Nyt mietin,
mitä oikeasti tapahtui
monien muurien takana.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/06/06/290-haaste/

Elämänohje

Jonakin päivänä ymmärrät,
miksi sinua ei voi vetää pulkassa
joka paikkaan.