-Saanko minä kuitenkin mennä nyt kotiin vähäksi aikaa, Miia kysy.
- Totta kai, haluatko, että mennään samaa matkaa.
- Ei, kun minä haluaisin olla nyt hetken yksin.
Miia vilkaisi kävellessään nopeasti taakseen ja näki Tomášin katsovan kiinteästi hänen peräänsä. Hän mietti kansallisuuksien kirjoa, joita tässä tarinassa oli. Hänellä itsellään suomalaiset vanhemmat, mutta norjalais-slovakialainenisoisä, Tomášilla slovakialainen äiti ja tšekkiläinen isä. Lisäksi hänen tajuntaansa viilsi ajatus siitä, että tohtori Rybářista ei ollut puhuttu vielä mitään. Kuitenkin Tomáš oli ne pakannut pöydältä mukaansa ennen kivillä kohtaamista. Toisaalta asioita oli parempikin ehkä sulatella vain yksi kerrallaan. Hän päätti kävellä koko matkan, vaikka se olikin pitkä.
Tomáš katsoi samaan pisteeseen, vaikka Miia oli jo hävinnyt näkyvistä. Naapurissa asuva pitkätukkainen blondi käveli ohi korkokengissään ja hienossa vintage-kuosisessa hameessaan. Hän ei tiennyt tytöstä muuta kuin nimen ja että tämä oli töissä design-museossa. Joskus, ennen kevättä, siis ennen Miiaa, eli aivan eri maailmanajassa, oli niitä hetkiä, jotka piti täyttää jollakin. Design-tytöllä oli ollut aktiivinen rooli niissä tyhjälle seinälle tai ikkunasta avautuvalle taivaalle piirtyvissä kuvitelmissa. Nyt hän sanoi tytölle vain hajamielisesti, että "hei".
Kotona Miia avasi tietokoneensa. Äiti oli skypessa. Miia näpytteli nopeasti:
- Hei, ukki on tainnut löytyä!
http://leelia.vuodatus.net/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti