Kylpyhuoneessa oli tumman- ja vaaleansiniraidallinen kylpytakki. Pestyään kätensä ja pyyhittyään kasvonsa Miia nuuhkaisi sitä. Se oli selvästi Tomášin. Hänen kätensä kylmäsivät hermostuksesta, sillä aikaa oli vähän - koko ajan hän oli kuulevinaan Matejn tömistelemässä porraskäytävässä. Eihän niitä tavaroita paljon ollut, villaneule ja kamera vain reppuun, mutta silti pakkaaminen vei aikaa.
Kameraa eteisen peilipöydältä nostaessaan Miia huomasi sormenjäljet näytössä. Hänen ei tarvinnut vaatia sormenjälkinäytettä, vaan arvasi, kuka kameran oli tutkinut.Toisaalta häntä puistatti huolesta, melkein pelosta, kun hän huomasi tohtori Rybářia koskevien papereiden puuttuvan Tomášin kirjoituspöydältä.
Hän hiipi hiljaa ulos asunnosta, sen eilisiltaisen ruuan tuoksun taakseen jättäminen teki hänet haikeaksi, olihan Matej kuitenkin ollut hauskaakin seuraa. Matej odottikin häntä ulko-ovella, yllättävän hiljaisena. Miia antoi hänen suudella poskeaan ja sitten hän lähti päättäväisin askelin metsikköä kohti.
Tomáš odotteli kiven luona. Jo kaukaa Miia näki, että Tomáš piteli kädessään jotakin, ja jokin hänessä aavisti, mikä se oli. Myöhemmin hän ei osannut selittää, kuinka hän sen oli aavistanut. Kumpikaan ei saanut sanaa suustaan, Tomáš vain ojensi Miialle mekaanisella kädenliikkeellä valokuvan. Miia säpsähti, mutta vain hyvin heikosti. He tuijottivat hymyilevää vaaleaa miestä vierekkäin.
- Kävelläänkö tuonne lähikadulle, siellä on vähän vaatimaton kahvila, mutta kelpaako?
- Taasko juodaan kaakaota, Miia kysyi?
- Ei, tällä kertaa tarvitsen tuplaespresson, että loppuu tämä käsien tärinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti