Ja minua paleli ( Miia ja Tomáš osa 31)

He istuivat kulmakuppilan ainoassa ikkunapöydässä. Kalusteet ja muoviset pienet pöytäliinat olivat luultavasti sosialismin ajalta. Pöytäliinan kulmalla oli tuo molemmille niin tuttu valokuva. Tomáš järjesteli mukaan ottamiaan papereita ja Miia tuijotti tätä näkyä hämillään. Hermostuttuaan Tomáš alkoi puhua hieman kryptistä englantia, joten Miia arveli, ettei juuri nyt kannattaisi kysyä mitään. Miian hengitystä pisteli tupakanhaju, joka oli osa paikan ilmapiiriä, vaikkei kukaan juuri sillä hetkellä polttanutkaan.

Valokuvassa olevan miehen kasvot olivat ylösalaisin Miian nähden, mutta silti näytti, että ne nauraisivat hänelle. Ärsyttävää ja kiusallista. Muuta hän ei miehestä tiennyt, kuin että tämä oli hänen ukkinsa, äidin isä, jota äitikään ei ollut koskaan tavannut. Hän mietti Norjan kansallisarkistoa, jonka vähäiset dokumentit antoivat syyn uskoa, että Prahassa saattaisi ukista olla jotakin lisäinfoa. Sisällä hän kirosi typeryyttänsä, ettei ollut suunnitellut tiedonhakuja yhtään tarkemmin, vaikka toisaalta ymmärsi, ettei juuri ollut keinoja millä hakea.

Tomášille hän ei saanut näitä asioita sanottua, ei vieläkään, eikä hän ymmärtänyt siihen syytä. Hän vain jatkoi Tomášin seuraamista, kuinka tämä hypisteli ja oikoi papereita tottunein sormin. Tuplaespresso roiskui papereille, osittain myös valokuvalle, mutta Tomáš ei edes huomannut sitä. Miian kahvi jäähtyi kupissaan koskemattomana.

Viimein hän sai rikottua hiljaisuuden:
- Miksi sinä tulit näin pian takaisin Slovakiasta?
- Katto alkoi vuotaa.
- Mitä?
- Kerron joskus, siihen liittyy myös eno, jota en jaksa nyt ajatella. Sitä paitsi minua paleli.


http://leelia.vuodatus.net/blog/3114074#7234241