Ja minua paleli ( Miia ja Tomáš osa 31)

He istuivat kulmakuppilan ainoassa ikkunapöydässä. Kalusteet ja muoviset pienet pöytäliinat olivat luultavasti sosialismin ajalta. Pöytäliinan kulmalla oli tuo molemmille niin tuttu valokuva. Tomáš järjesteli mukaan ottamiaan papereita ja Miia tuijotti tätä näkyä hämillään. Hermostuttuaan Tomáš alkoi puhua hieman kryptistä englantia, joten Miia arveli, ettei juuri nyt kannattaisi kysyä mitään. Miian hengitystä pisteli tupakanhaju, joka oli osa paikan ilmapiiriä, vaikkei kukaan juuri sillä hetkellä polttanutkaan.

Valokuvassa olevan miehen kasvot olivat ylösalaisin Miian nähden, mutta silti näytti, että ne nauraisivat hänelle. Ärsyttävää ja kiusallista. Muuta hän ei miehestä tiennyt, kuin että tämä oli hänen ukkinsa, äidin isä, jota äitikään ei ollut koskaan tavannut. Hän mietti Norjan kansallisarkistoa, jonka vähäiset dokumentit antoivat syyn uskoa, että Prahassa saattaisi ukista olla jotakin lisäinfoa. Sisällä hän kirosi typeryyttänsä, ettei ollut suunnitellut tiedonhakuja yhtään tarkemmin, vaikka toisaalta ymmärsi, ettei juuri ollut keinoja millä hakea.

Tomášille hän ei saanut näitä asioita sanottua, ei vieläkään, eikä hän ymmärtänyt siihen syytä. Hän vain jatkoi Tomášin seuraamista, kuinka tämä hypisteli ja oikoi papereita tottunein sormin. Tuplaespresso roiskui papereille, osittain myös valokuvalle, mutta Tomáš ei edes huomannut sitä. Miian kahvi jäähtyi kupissaan koskemattomana.

Viimein hän sai rikottua hiljaisuuden:
- Miksi sinä tulit näin pian takaisin Slovakiasta?
- Katto alkoi vuotaa.
- Mitä?
- Kerron joskus, siihen liittyy myös eno, jota en jaksa nyt ajatella. Sitä paitsi minua paleli.


http://leelia.vuodatus.net/blog/3114074#7234241

Vapaus

Kipsi on pois,
jalka on vielä heikko.
Miksi menisin sairaalan kahvilaan, kun
voin kävellä ihan mihin vain!

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3175817/238-haaste/

Kaksinkertainen tuplaespresso (Miia ja Tomáš osa 30)

Kylpyhuoneessa oli tumman- ja vaaleansiniraidallinen kylpytakki. Pestyään kätensä ja pyyhittyään kasvonsa Miia nuuhkaisi sitä. Se oli selvästi Tomášin. Hänen kätensä kylmäsivät hermostuksesta, sillä aikaa oli vähän - koko ajan hän oli kuulevinaan Matejn tömistelemässä porraskäytävässä. Eihän niitä tavaroita paljon ollut, villaneule ja kamera vain reppuun, mutta silti pakkaaminen vei aikaa.

Kameraa eteisen peilipöydältä nostaessaan Miia huomasi sormenjäljet näytössä. Hänen ei tarvinnut vaatia sormenjälkinäytettä, vaan arvasi, kuka kameran oli tutkinut.Toisaalta häntä puistatti huolesta, melkein pelosta, kun hän huomasi tohtori Rybářia koskevien papereiden puuttuvan Tomášin kirjoituspöydältä.

Hän hiipi hiljaa ulos asunnosta, sen eilisiltaisen ruuan tuoksun taakseen jättäminen teki hänet haikeaksi, olihan Matej kuitenkin ollut hauskaakin seuraa. Matej odottikin häntä ulko-ovella, yllättävän hiljaisena. Miia antoi hänen suudella poskeaan ja sitten hän lähti päättäväisin askelin metsikköä kohti.

Tomáš odotteli kiven luona. Jo kaukaa Miia näki, että Tomáš piteli kädessään jotakin, ja jokin hänessä aavisti, mikä se oli. Myöhemmin hän ei osannut selittää, kuinka hän sen oli aavistanut. Kumpikaan ei saanut sanaa suustaan, Tomáš vain ojensi Miialle mekaanisella kädenliikkeellä valokuvan. Miia säpsähti, mutta vain hyvin heikosti. He tuijottivat hymyilevää vaaleaa miestä vierekkäin.

- Kävelläänkö tuonne lähikadulle, siellä on vähän vaatimaton kahvila, mutta kelpaako?
- Taasko juodaan kaakaota, Miia kysyi?
- Ei, tällä kertaa tarvitsen tuplaespresson, että loppuu tämä käsien tärinä.

Hyväätekevä hieronta

Kävin tänään pitkästä aikaa hierojalla. Minulla on kolmen kerran hierontakortti, josta yksi oli käytetty, kaksi vielä jäljellä.

- No, mitenkäs edellinen hieronta meni, tuliko mitään oireita?
- Itse asiassa, jotkut kohdat särkivät vielä neljä-viisi päivää jälkeenpäin, että jos sitä voimaa vähän...
- Joo, se on sitä kun kuona-aineeet poistuu. Hyvä hyvä, pitääkin tuntua. Mitäs me tänään tehdään.
- Jos tehtäisiin selkä ja kädet, kuten viime kerrallakin.
-Selvä.

 * * *

- Ai jai, tässä sinulla onkin oikein paha kohta, tässä vasemman lavan vieressä.
- Ei ihme, kun olen vasenkätinen ja kirjoitan paljon, myös käsin.
- Onko tässä tuntoa enää ollenkaan?
- Jaa että mitä?
- Niin ei tämä lapa varmaan enää tunnukaan yhtään, niin on jumissa, niin jumissa.
- Kyllä siinä vähän pistelyä on joskus ollut, mutta ei se nyt tunnoton ole.

* * *

- No sattuukos tämä, kun tästä kädestä oikein otetaan.
- Ei varsinaisesti satu, mutta vähän vain sormet puutuvat.
- Näin niitä kuona-aineita poistetaan, saa se vähän sattuakin.

Yritin olla paljastamatta, että sattuu, kun arvasin, että se sattuminen on sitä kuona-aineiden poistumista, mutta vikaan meni, hieroja vain innostuu hieromaan enemmän.

- Ranteet sulla on ihan tukossa. Sattuuko, kun hieron tästä näin.
- Ei tunnu yhtään. (Tällä kertaa vastaus on täysin totuudenmukainen.)
- No se on sitten kuollut se ranne, kih, kih, kih.
- Niin kai sitten.
- Eikö tosiaan yhtään tunnu, tosi kovaa painan.
- Ei Ehkä ne on tukkiutuneet lattiaremonttia tehdessä, ainakin sormet kipeytyivät, kun revittiin  vanhaa muovimattoa irti.

* * *

- Siirrytäänpäs tänne vasemmalle puolelle. Tämäkö se on se kipeytynyt sormi.
- Sekin.
- Kauheeta kun sulla on tukkoset sormet ja ranteet. Eikö tämäkään tunnu?
- Ei.
- Eikö edes tämä?
- No nyt tuntuu muljahtelua, mutta ei se satu.
- Kauheeta, kauheeta, edes mulla ei oo näin tukkoiset sormet, ja mulla ne vasta tukkoiset sormet onkin.

* * *

- No niin, se onkin sitten siinä tällä erää. Ihan rauhassa nouset, ei mitään kiirettä. Ja vettä pitää juoda ja olla rennosti koko illan. Nyt varmaan tämän jälkeen on tosi tosi kipeet lihakset monta päivää, semmoista se on aina kun kuona-aineet lähtee ja elimistö puhdistuu.

Nousen ylös rauhallisesti, ja usean minuutin ajan näen kaiken kuin sumun läpi. Oikeastaan vasta kotiin päästyäni maisema kirkastuu.

* * *

ps. Miksi aina kun kokeilen uutta ruokavaliota, ovat pahanolon tunteet sitä, että elimistö puhdistuu, eikä sitä, että mieli nyt vaan tekee Fazerin sinistä?.Miksi aina kun kokeilen uutta kosmetiikkaa, punaiset läikät naamalla on ihon puhdistumista eikä sitä, että tuotteessa on ties mitä kemikaaleja? Miksi se, että hieronta sattuu vielä päivien päästä, on kuona-aineiden lähtöä, eikä sitä, että hieroja runnoo?

Hups!

On joillakin oma golfkenttä,
tai iso uima-allas takapihalla.
Mutta meilläpä onkin nykyään
- luistinrata.

Halkeama keltaisessa kivessä (Miia ja Tomáš osa 29)

Tomáš ymmärsi, ettei hänen kiukkunsa laantuisi vähään aikaan, joten hän survoi paperit reppuunsa ja lähti ulos. Hänen tarkoituksensa oli kiertää paloportaiden ja varauloskäynnin kautta suoraan kadulle, jottei hänen tarvitsisi kohdata Miiaa ja Matejta. Kuitenkin rappukäytävän puolivälissä hän arvasi, että salaa livahtaminen ei onnistuisi, sillä hän tunnisti nuo kevyet askeleet.

Miia oli onnistunut lähtemään ylös vessahätään vedoten. Matej ei onneksi seurannut perässä. Kun hän kuuli askelten tulevan vastaan yläkerrasta, ei hän tiennyt, ollako helpottunut vai huolestunut. Hän tunnisti Tomášin nahkatakin tuoksun jo kaukaa ja jäi odottamaan.

- Tule, oli ainoa sana, jonka Tomáš sai suustaan.
- Minun on pakko mennä vessaan ensin, puhutaan sisällä.
- Ei, ensinnäkään en halua Matejta tähän ja toisekseen haluan näyttää yhden paikan tässä lähellä.
- Entäs avain?
- No sano Matejlle, että sinun pitää lähteä, pakkaa kamat ja palauta avain.
- Yritetään, mutta...
- Minä soitan sinulle vartin päästä, sano, että nyt tuli tärkeä puhelu. Sitten kierrät tuolta nurkalta talon taakse, sieltä lähtee polku pieneen metsikköön. Polun varressa on suuri kivi, kellertävä väriltään, minä odottelen siellä.

Mia nyökkäsi. Hän ryntäsi vessaan ja kiirehti sen jälkeen kokoamaan vähät tavaransa. Tomáš oli pian mietiskelykivensä luona,  ja hän hypisteli sen halkeillutta pintaa ajatuksiinsa vaipuneena. Miten tätä tapahtumien sumaa lähtisi purkamaan?

http://leelia.vuodatus.net/blog/3114070/275-halkeama-keltaisessa-kivessa/

On siis kevät

Oli siis kevät,
minulla oli hame punaista denimiä
ja liivi myös.

Aurajoki oli vielä kylmä,
mutta istuin sen portailla.
Tuuli oli viedä luentomuistiinpanot.

Siellä sinä vilkutit,
vastarannalla.

Aurajoki oli vielä kylmä,
mutta sinulla oli jo sepalus auki.
Kevät siis oli.

Kun nostin katseeni papereista taas,
vilkutit yhä.

Minä olin hullu,
huusin:
Ei näy,
tule lähemmäs!

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3163955/236-haaste/