Samaan aikaan Prahassa Miia oli jatkanut kuvakokoelman tutkimista omin päin. Sanakirja apunaan hän tavaili kuvien tekstejä. Hän manaili kuvien sekavaa järjestystä, monessa laatikossa ei ollut selkeää tekstiä kyljessä, josta voisi päätellä, minkä tyyppisiä kuvia ne sisältävät. Kaiken kukkuraksi blondi nainen oli kertonut hänelle, että viereisessä huoneessa laatikoita on vielä lisää.
Hiki, tuskanhiki nousi Miialla pintaan. Sitten yhtäkkiä, selattuaan muutaman sataa himmeää ja epäonnistunutta otosta, joiden aiheista ei edes ottanut selkoa, käteen osui pinkka terävälaatuisia mustavalkoisia kuvia. Ne olivat selvästi oma kokonaisuutensa, jotka näyttivät siltä kuin ne olisi tungettu kaikkien muiden sekalaisten kuvien joukkoon . Monessa kuvassa siintelivät taustalla lumihuippuiset vuoret. Miia kopioi joka ikisen kuvan ja kuvatekstin.
Asunnolla hän kopioi kuvat kameran muistikortilta sekä kannettavalleen että ulkoiselle kiintolevylle. Hän väänsi oven takalukkoon, mitä hän ei koskaan normaalisti tehnyt. Oli kirkas huhtikuun ilta, mutta Miia veti myös verhot ikkunan eteen. Aarre oli löytynyt ja se olisi täällä tallessa.
http://leelia.vuodatus.net/blog/2956888/258-hatavarjelun-liioittelu/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti