Karkki vai kepponen?

Sinä päivänä olin värjännyt hiukseni blondiksi.
Istuin kahvilassa.
Tuntematon mies iski minulle silmää
ikkunan takaa.
Käännyin perään,
mutta hän ei katsonut enää takaisin.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3295581/261-haaste/

Koru

Tämä on ostettu Kiasmasta.
Sinulla oli pari tuntia aikaa
ja ajattelit käydä katsomassa taidetta,
mutta pelkkä näyttelyn nimi riitti
- siinä oli liikaakin.

Kävit kuitenkin museokaupassa
ja ostit tämän minulle.
Antaessasi sanoit,
että ajattelit
miten vaikeaa minulla on ollut.
Halusit ilahduttaa.

Tämä taas on isän antama.
Yhtä rakas kuin hänen toinen lahjansa,
sydänvuoka.

Ja tämä on mummilta,
20-luvun henkeä.
Tähän liittyi jokin muisto,
sen näki mummin katseesta,
kun hän antoi sen.

Nyt en sitä voi enää kysyä,
vain kuvitella,
mutta ehkä niin on parempi.

 http://runoruno.vuodatus.net/blog/3285205/260-haaste/

Onnenkantamoinen

Etsin sinua kauan,
ensin oikeastaan etsin muuta,
mutta pohjimmiltaan etsin sinua.

Hain sinua luennoilta,
akatemian pylväiköistä.
Lentokentiltä ja
televisiosta,
unelmista.
Omasta minästä,
jonka piti olla muuta
kuin mitä se onkaan.

Sitten kerran,
helmikuisena aamuna,
samalla viikolla olin paennut
yhtä mustaa.
Sinä kosketit kättäni,
olit ollut kellarissa piilossa
kaikki nämä vuodet.

Joku sanoi,
että sinä odotit siellä minua.
Mutta jos en olisi paennut mustaa,
et olisi ikinä päässyt minua koskettamaan.

Odotitko todella,
vai olitko puhdas
onnenkantamoinen?


http://runoruno.vuodatus.net/blog/3285202/25-haaste/

Punainen ja musta

Punainen aurinko mustalla taivalla
kuin elämän raskaus,
sen muistot,
jotka eivät koskaan katoa.

Taivas on nyt korkealla ja sininen,
mutta sisäinen punainen aurinko
leimahtaa joskus.
Musta uhkaa levitä taivaalle
kuin muste jossakin lastenkirjassa,
josta en muuta enää muista.

Joskus yksi punainen säde
lävistää keuhkon,
se pistää,
mutta nauran sille
ja se himmenee taas.

Punainen aurinko mustalla taivaalla
on enää tarina menneestä
kirjoitttamistaan odottamassa.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3285201/258-haaste/

Mitä välii

 Tällä kertaa kokeilen runontekoa pastissitekniikalla. yhdistelemällä valmiita lauseita uudeksi tekstiksi. Lauseet ovat (osittain muokattuina) otettu tämän päivän Helsingin Sanomista.

Mitä välii?

En olisi millään halunnut tunkeutua asuntoon,
mutta isoäitiä ei käynyt vastustaminen.

Suomessa alle kouluikäisiä lapsia
joudutaan sijoittamaan
kodin ulkopuolelle paljon useammin
kuin Ruotsissa.

Tätä kasvissyöjät eivät aina rummuta ääneen,
mutta yksi maailman kuuluisimmista vegetaristeista oli
Adlof Hitler.

Mannerheimin mustamaalaus sen kun jatkuu.
Joskus voi mennä neljä päivää,
ettei hän puhu kenellekään
- silloin hän laulaa.

Eikä Puolustusvoimat  tiedä,
millaista hyötyä naiset saavat työelämässä
asepalveluksen suorittamisesta.
 Korkokengät hörppäävät kuravettä.

Ensimmäinen sairauspäivä palkattomaksi -
karenssi lisäisi sairaana työssä olevien ihmisten määrää,
mikä flunssaepidemioiden aikana kasvattaisi sairastavien määrää.

Sunnuntain sää on harmaata ja sateista.
Jätettyäsi saippuan alat luultavasti haista.

Vuonna 1902 valmistuneen koulurakennuksen
sivistyshistoriallinen arvo välittyy
koulun henkeen
ja sitä kautta oppimistuloksiin.

Filosofi paloi soihtuna.
Turussakin yli puolet on niitä.

Kavereiden kanssa puhutaan apulantaa.
Se pyörii sittenkin!

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3285198/257-haaste/

Syksy

On aika melkein hyvästellä ulkokausi
ja siirtyä sisäaltaaseen,
pois Samppalinnan raikkaan taivaan alta.

Pilatesta aamuisin
lämmittimien pohottaessa,
se rauhoittaa mielen koko päiväksi.

Kirpeässä,
yhä pimeämmässä illassa
kävelen kotiin jumpasta.
Saunassakin käyn,
vaikka ulkona tiedän olevan kylmä.

Uudessa treenikassissa on sama haju
kuin ensimmäisessä koululaukussani.

Lähiympäristö tai maisema

Runotorstai haastoi tällä kertaa kirjoittamaan lähiympäristöstä tai maisemasta, joten tässäpä jonkinlaista yritelmää.

Te asutte niin ihanassa puutaloidyllissä,
sanotaan.
Nyökkään,
mutta ajattelen jo naapurin nuorta miestä,
joka kyseli, mitä turvapalveluja käytämme.
Vastasin: Fiskarsin kirvestä.
Eikä hän ymmärtänyt huumoria.

Ajattelen myös rouvaa,
joka on tullut tänne liki neljäkymmentä vuotta sitten.
Hän ja hänen miehensä pelastivat nämä talot,
niin meille aina kerrotaan.

En koskaan ehdi hoitaa kukkapenkkiäni,
rouva hoitaa ne sanoen:
Tämä on niin ykkösasumista,
omakotitalossa kaupungin keskustassa.

Hänelle piha on hänen piha,
jolla me muut saamme ehkä astella.
Ymmärrän turvapalveluja penäävää nuorta miestä.

Kerran tuulipukuinen pariskunta kävi kimppuuni pihalla.
He kysyivät,
mikä asunto on myynnissä.
En tiennyt,
oikeasti en tiennyt.

He lausuivat:
Eihän täällä mitään opiskelijoita asu?
Vastasin,
että meillä on asukkaita laidasta laitaan,
myös opiskelijoita,
kuten esimerkiksi minä.

Kävelysauvat eivät olisi voineet saada lujempaa kyytiä,
kuin mitä ne saivat tuulipukujen suihkiessa pihaltamme pois.

Nyökkään puutaloidyllille ja taistelen kaikin keinoin sen puolesta.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3279054/255-haaste/