Kolmetoista

Sen runon muistan aina,
vaikken sisältöä päähäni saa.
Kirjoitin sen sunnuntaina
kun kesä oli jäänyt taa.

Olit aiheena  runossa sinä
sekä pimenevä kylätie.
Kuka mahdoinkaan olla  minä
- se unohtunut jo lie.

Olit poika suuren maailman,
peräti Ruotsista.
Minä ymmälläni olin aivan
oudosta aksentista.

Eilen pomppasisun kuvas
mun Linkedin-profiiliin.
Eikä tunteeni ollut karvas,
vaikka kovin niin vannottiin.

En kuitenkaan klikannut sua,
kuten varmaan käsität
On runo vain mikä liikuttaa mua,
en tahdo et' sen vesität.

Se runo seuraa mua  aina,
onneks' sanoja en enää muista.
Sen kirjoitti joku vihervaarananna
iältään kolmetoista.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/4414910/26-haaste/

Lumiveistoksia kesäkuussa (Miia ja Tomáš osa 43)

Miia asetteli kännykän ja ruusukirjekuoren eteisessä orpona seisovalle, vanhalle puhelinpöydälle. Sen oli vuokraisäntä jättänyt asuntoon, samoin kuin muutaman muun vanhan huonekalun. Miia ei koskaan raaskinut viedä puhelinpöytää varastoon, vaikka eteinen olikin melko kapea ja ahdas.

Parilla kiukkuisella nykäisyllä hän avasi Matejn lähettämän kuoren.  Se oli täynnä valokuvia lumiveistoksista. Osa veistoksista oli abstrakteja, osa perinteisiä lumiukkoja tai jotakin muuta hahmoa esittäviä.

 Mukana oli kortti, jossa Matej kirjoitti: "Hyvä Miia, olen jo vuosia harrastanut lumiveistosten suunnittelua ja toteuttamista. Toivoisin, että lähtisit kanssani tulevana talvena viikoksi Tatralle, voisimme veistää yhdessä ja haluaisin suunnitella sinusta lumiveistoksen, joko näköisen tai abstraktin - valintasi mukaan. Parhain terveisin, Matej".

Miia viskasi kirjekuoren kuvineen puhelinpöydälle, kännykkänsä ja ruusukirjekuoren seuraksi. Hän meni makuuhuoneeseensa ja alkoi kaivella verkkareita esille. Nyt hän lähtisi Urheilupuistoon lenkille.

http://leelia.vuodatus.net/blog/4395303/-31-tammikuun-kuvahaaste/

August Strindberg - tuo kirjallinen mahalasku

Kirsti Ellilä bloggaa näköjään August Strindbergistä. Siitäpä heräsi sellainen muisto varhaisnuoruudesta, että meillä oli kotona hyllysssä Palkkapiian poika, osat 1 ja 2. Olin suuresti vaikuttunut osasta 1, koin suurta sympatiaa Strindbergiä kohtaan, kuinka kova kohtalo hänellä olikaan ollut. Jostakin syystä en heti perään kuitenkaan tarttunut osaan 1, vaan luin välissä muuta. Ehkä myös kesä vei ulos kavereiden luo, tms. Muistan nimittäin istuneeni kaivonkannella hellehattupäässä lukemassa ko. kirjaa.

Sitten jossakin vaiheessa, syksymmällä, joku kertoi minulle, että Palkkapiian poika on Strindbergin kuvitteellinen elämäkerta. Hän ei ole koskaan mitään kurjuutta nähnytkään, vaan elänyt itse palvelusväen ympäröimänä koko ikänsä. Kirjansa kautta hän halusi puuttua työväenluokan epäkohtiin. En koskaan lukenut Palkkapiian poika, osa 2:ta.

Miksi koskettavuus hävisi, miksi tunsin oloni pahasti petetyksi? Eihän kirja väittänyt koskaan olevansa mitään muuta kuin fiktiota. Tätä kysymystä pohdin yhä. Luultavasti pohdin sitä vielä vuonna 2013.

Kaikkea hyvää ensi vuoteen teille, jotka blogiani luette!

Susupari ja täyskäsi (Miia ja Tomáš osa 42)

Kun Tomášin puhelin soi, hän oli juuri katsomassa luontodokumenttia. Juuri samalla hetkellä kun hän kuuli Miian äänen, televisiosta tulvahtivat uros- ja naarassuden parittelun äänet. Tomáš muodosti toisella kädellä kupin puhelimensa suojaksi, toisella hän hamusi kaukosäädintä. Lopulta hän kuuli Miian äänen hiukan paremmin.

Miia kuulosti kireältä eikä yhtään ilahtuneelta siitä, että hänen matkalaukkuunsa oli tungettu kirjekuorellinen melkein kahdeksankymmentä vuotta vanhoja ruusunterälehtiä.

- Anteeksi, silloin se tuntui hyvältä idealta, olivathan ne ruusut sinun norjalaiselta isoukiltasi,Tomáš sopersi.

Miia lopetti puhelun lyhyeen, sillä häntä rupesi kiinnostamaan, mitä postilaatikosta oli juuri kolahtanut eteisen lattialle. Sininen kirjekuori kiinnosti eniten ja hän noukki sen hieman vapaampaan käteensä, eli siihen, jossa ei ollut puhelin, vaan ruusunterälehtikuori. Kirjekuori oli paksu, lähettäjä oli Matej, Tomášin kokkaileva kämppis.

- Varsinainen täyskäsi, Miia puuskahti itsekseen.

http://leelia.vuodatus.net/blog/archive?&y=2012&m=12

Perinne

Onnea on tietää,
että jouluruokakin loppuu joskus.

Kun on juhla,
miksi kaikki syövät pahoja ruokia?

Joulu
- tuo laihdutuksen kulta-aika,
joka saapuu siivin hopeisin.

Voima

Kun palaan kotiin
sinisten varjojen keskelle,
ovat portaat jo lakaistut lumesta
- minun ovellani
ja naapurin.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/4292574/267-haaste/

Kolmiodraama

Tuijotan ruosteenpunaista kolmiota
enkä koe sitä,
mitä nyt pitäisi kokea.

Sama kolmio on mahtipontisessa
muistomerkissä,
joka myös tyhjentää tunteiden
salalokerotkin.

Pitäisi olla liikuttunut,
tai edes liikkua.
Mutta päässäni hakkaa vain
sini, kosini ja tangentti.

Pythagoras pyörtyisi,
Sokrates joisi myrkkymaljan nopeammin
ja Arkhimedes Syrakusalainen antaisi
roomalaisen sotilaan sotkea ympyränsä,
jos he näkisivät minut
ja ruosteenpunaisen kolmion.

PS Oikeastaan tuo kolmiodraama-haastesana sopisi Miian ja Tomášin tarinaan. :) Toivottavasti saan pian taas sopivia luppohetkiä jatkaa heidän seikkailujaan ihmissuhteiden ja historian ihmeellisissä maailmoissa.

 http://runoruno.vuodatus.net/blog/4091376/266-haaste/