Halkeama keltaisessa kivessä (Miia ja Tomáš osa 29)

Tomáš ymmärsi, ettei hänen kiukkunsa laantuisi vähään aikaan, joten hän survoi paperit reppuunsa ja lähti ulos. Hänen tarkoituksensa oli kiertää paloportaiden ja varauloskäynnin kautta suoraan kadulle, jottei hänen tarvitsisi kohdata Miiaa ja Matejta. Kuitenkin rappukäytävän puolivälissä hän arvasi, että salaa livahtaminen ei onnistuisi, sillä hän tunnisti nuo kevyet askeleet.

Miia oli onnistunut lähtemään ylös vessahätään vedoten. Matej ei onneksi seurannut perässä. Kun hän kuuli askelten tulevan vastaan yläkerrasta, ei hän tiennyt, ollako helpottunut vai huolestunut. Hän tunnisti Tomášin nahkatakin tuoksun jo kaukaa ja jäi odottamaan.

- Tule, oli ainoa sana, jonka Tomáš sai suustaan.
- Minun on pakko mennä vessaan ensin, puhutaan sisällä.
- Ei, ensinnäkään en halua Matejta tähän ja toisekseen haluan näyttää yhden paikan tässä lähellä.
- Entäs avain?
- No sano Matejlle, että sinun pitää lähteä, pakkaa kamat ja palauta avain.
- Yritetään, mutta...
- Minä soitan sinulle vartin päästä, sano, että nyt tuli tärkeä puhelu. Sitten kierrät tuolta nurkalta talon taakse, sieltä lähtee polku pieneen metsikköön. Polun varressa on suuri kivi, kellertävä väriltään, minä odottelen siellä.

Mia nyökkäsi. Hän ryntäsi vessaan ja kiirehti sen jälkeen kokoamaan vähät tavaransa. Tomáš oli pian mietiskelykivensä luona,  ja hän hypisteli sen halkeillutta pintaa ajatuksiinsa vaipuneena. Miten tätä tapahtumien sumaa lähtisi purkamaan?

http://leelia.vuodatus.net/blog/3114070/275-halkeama-keltaisessa-kivessa/

On siis kevät

Oli siis kevät,
minulla oli hame punaista denimiä
ja liivi myös.

Aurajoki oli vielä kylmä,
mutta istuin sen portailla.
Tuuli oli viedä luentomuistiinpanot.

Siellä sinä vilkutit,
vastarannalla.

Aurajoki oli vielä kylmä,
mutta sinulla oli jo sepalus auki.
Kevät siis oli.

Kun nostin katseeni papereista taas,
vilkutit yhä.

Minä olin hullu,
huusin:
Ei näy,
tule lähemmäs!

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3163955/236-haaste/

Kiitos, Marleena!

Tällaisen kivan tunnustuksen olen saanut Marleenalta! Olen otettu ja yllättynyt. Kiitos!

Tarkoitus on, jos ymmärsin oikein, jakaa tätä niille ystäville, joille toivoisi lisää lukijoita. Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin Karhukadun Kafkalle, Prahan kaupunginkirjastossa kun tätä nyt näpyttelen. Siksi tämä blogi on näinkin hiljainen nyt, kirjoittelen lähinnä omana Prahan-blogiini.

http://karhunkadunkafka.blogspot.com/

Puhuvat sivut (Miia ja Tomáš osa 28)

Tomáš ei jaksanut enää katsoa Matejn primitiiviseltä näyttävää kosiskelukäyttäytymistä. Oudon mielleyhtymän kautta hän rupesi ajattelemaan siskonsa poikaa, joka oli saanut kauheat raivarit, kun Tomáš oli maistanut tämän jäätelöannosta. Tällaisiako me ihmiset olemme? Mustasukkaisia niin ruuasta kuin kiintymyksestäkin.

Hän palasi taas huoneeseensa ja rupesi keräilemään ja lajittelemaan papereita. Tämä oli hänen omintakeinen tapansa tehdä projekteja: kaikki samaan aiheeseen liittyvät paperit yhteen pinkkaan. Ensimmäiseksi kasaan päätyivät oletettavasti Miian nuuskimat Doktor Rybářia koskevat paperit. Sitten Tomáš otti repustaan Marenka-tädin Kiinan-kirjeet. Paperiveitsi tunkeutui valokuva-albumin sivun ja mystisen vaalean miehen kuvan väliin. Hän tiesi, ettei kuvia pitäisi tällä lailla repiä irti kansioista, muta hän ei välittänyt.

Tomáš tuijotti kasaa niin kuin dadaistista taideteosta. Häntä sieppasi. Häntä sieppasi historia ja sen painolasti, Matej, Miian salaperäisyys ja oma syyllistyminen samanlaiseen nuuskimiseen kuin mitä Miia oli harrastanut.

http://leelia.vuodatus.net/blog/3114065/272-puhuvat-sivut/

Kiva

Ihan kiva,
kuin peitto,
johon nuhaisena kääriydyn.

Ei nerokas,
ei loistelias.
Ihan kiva.

Siihen jään.
Siinä on hyvä.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3147205/234-haaste/

Alkuunpanijat (Miia ja Tomáš osa 27)

Tomáš purki reppunsa vähät tavarat ja meni sängylle pitkäkseen. Hänestä näytti epäilyttävästi siltä, että joku olisi käynyt hänen huoneessaan. Kaoottisessa pöydässä oli oma sisäinen logiikkansa, jonka Tomáš vain itse tiesi. Hän silmäili pöydällä olevia tavaroita terävästi ja totesi, että yhtä paperipinkkaa oli selvästi selailtu. Ajatus ei häntä miellyttänyt.

Ensin Tomáš ajatteli mennä kohtaamaan Miia ja Matej suoraan pihalle, mutta hän äkkäsi eteisen pöydältä  pokkarikameran. Hän arvasi sen Miian kameraksi ja alkoi selailla sen kortilla olevia kuvia. Suurin osa kuvista oli nyt Tomášille ymmärrettävämpiä, kun hän oli alkanut päästä vähän hajulle, mitä Miia etsi. Kuvia tšekkiläisistä pakkotyöläisistä eri puolilta natsi-Saksaa, samoin kuvia vangeista. Välissä oli turistille tyypillisiä kuvia ja otoksia erikoisista näkymistä eri puolilta Prahaa.

Kun kuvia oli klikkailtu yli puolen välin, Tomáš näki sen, mitä oli aavistanutkin löytävänsä. Kuva, useitakin kuvia lääkäristä työssään ja vapaa-ajalla. Seinillä hakaristejä. Jokaisen kuvan tekstistä oli otettu varmuuden vuoksi erillinen kuva, josta tekstin pystyi lukemaan. Joka ikisessä kuvatekstissä luki: Pan Doktor Rybář.

Tomáš vilkaisi taas olohuoneen ikkunasta ulos. Hän näki Matejn asettelevan kulahtanutta, mummonsa sosialismin aikana kutomaa, ruskeaa villatakkiaan Miian harteille. Villatakin sinapinkeltaiset raidat näyttivät kevätvalossa normaaliakin ankeammalta.

http://leelia.vuodatus.net/blog/3114061/271-alkuunpanijat/

Tilapäinen

Muutos on ainoa pysyvä olotila!
Näin minulle selitettiin kommunismin romahtaminen.

Ei ole ihmiskunta vielä kypsä kommunismiin,
sama ääni jatkoi.

Miksi kypsyyttä vaativa ideologia ei salli epäkypsyyttä,
vaan murskaa
kaiken?

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3141612/233-haaste/


* * *

Ehkä vaalenevat illat antavat energiaa kirjoittamiselle. Olen tehnyt ison väännön, saanut graduni läpi, ja nyt pitäisi hakea tutkintoa. Huomenna kai saan ne paperit kirjoitettua ja lähetettyä. Tuntuu jotenkin jännältä  valmistua kirjoittamisen maisteriohjelmasta. Jännältä, mutta toisaalta ei tunnu tällä hetkellä oikein miltään.

Minä tyhmä vielä kirjoitan kahta käsikirjoitusta ja tänne kyhhäykseenkin. Prahan kevät -blogiakin tietysti päivitän, jotta se pysyy aktiivisena. Huhheijaa... kyllähän tämä kaikki kirjoittaminen kivaa on, mutta joskus vain tuntuu, että on loputon suo tarvottavana, kun on monta keskeneräistä projektia päällä.