sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Pisarat

Kun sade hakkaa peltikattoa,
muistan aina
elämäni metsän keskellä.

Oli Manta-myrsky,
lehtikuuset vain taipuivat.
Nukuin isän ja äidin kanssa,
tai luin Aku Ankkaa.

Koulukaverin kotoa meni sähköt
moneksi päiväksi.

Nyt eivät sateen hakatessa
puut enää huoju.
Vaahterakin kaadettin.

Eikä tukiasunto naapuritontilla kaadu
uuteen Manta-myrskyyn,
kun ei se kaatunut nimbyilyynkään.

Kun sade hakkaa peltikattoa,
enkä taaskaan saa unta,
mietin pisaroita lehtikuusen ohuissa oksissa,
jotka aamulla putosivat naamalleni
kuin kadotetut helmet.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/09/26/296-haaste/

2 kommenttia:

  1. Sähköjenpoismenostakin saa näin nostalgisen tunnelman! Omissa muistikuvissa on vain ahdistus taannoisesta tapaninmyrskystä, joka katkoi tien pariksi päiväksi ja sähköt vielä pitemmäksi aikaa. Kynttiläntuijotteluunkin kyllästyy:D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Hilbert! Ymmärrän kyllä, että jos sähköt menee pidemmäksi aikaa, siinä on nostalgia kaukana. :)

    VastaaPoista