maanantai 23. huhtikuuta 2012

Hulluus

Suomi on pellepelottomien maa.
Patenttivirasto hukkuu hakemuksiin,
kun tämän päivän
kävelysauvat,
tekstiviestit,
angrybirdsit
ja
astiankuivauskaapit nousevat uppeluksista.

Suomi on myös pelokkaiden maa.
Entäs jos onnistun?
Ja niin tämän päivän hulluista keksijöistä moni jääkin autotalliin.
Lukitsee itsensä sinne ja hokee:
"Olisinhan minäkin."

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3203370/243-haaste/

Täytyypä blogata taas unesta, kun on unimaailmassa kerran sattunut uutta. Näin viime viikolla yhtenä yönä sellaista unta, että olin vankina jossakin jugoslavialaisessa kylässä. Katselin sellaisen kummallisen vähän liiterin tapaisen kopin lautojen välistä, kuinka kylässä oli levotonta. Välillä joku toi ruokaa, mutta pois en päässyt.

Sitten yhdellä ruuantuontikerralla tajusin, että minähän voin muuttua kissaksi ja paeta. Niinpä kun ovi avattiin, päätin, että muutunpa kissaksi. Minusta tuli valkoinen kissa ja livahdin ulos ovesta. Juoksin kohti vuoria. Muuta en muista.

Ensimmäistä kertaa olen unessa muuttunut joksikin toiseksi olioksi. Hauskaa!

Sain muuten taas tunnustuksen, kiitos kaunis siitä! Palailen siihen uudelleen myöhemmin, nyt on vähän särkylääkkeistä väsynyt olo... Tässä kuitenkin jo linkki tunnustuksen antajan blogiin.

http://kirjailijako.blogspot.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti