Mattoleikkurin ääni, kun se leikkasi pahviseinää, kuulosti ullakon hiljaisuudessa korviariipivältä meteliltä. Pian Tomáš oli leikannut miehenmentävän aukon, ja kun enonpuolen portaista ei kuulunut vieläkään kolinaa, hän päätteli, että siellä ei oltu kotona.
Pian hän oli kielletyllä puolella ja harhaili kohti portaita toivoen, että sieltä löytyisi valonkatkaisija. Ainoa valonlähde oli äidinpuolelta kajastava valo, himmeä sekin. Yhdestä pienestä ullakkoikkunasta ei sateisena iltana valoa tullut. Katkaisijaa ei löytynyt, mutta sormet osuivat naulaan, jossa roikkui otsalamppu, vielä parempi.
Tomáš ei osannut sanoa, tuliko vesi asuinkerrokseen asti tälläkin puolella, mutta ullakolle sitä ainakin tuli, kolmesta kohdasta. Hän äkkäsi pinon neuvostoliittolaisia sinkkiämpäreitä nurkasta ja asetteli niitä vuotokohtien alle.
Alakerrassa oli yhä hiljaista, joten Tomáš hiipi kaapille, samalle, josta hän oli lapsena hakenut isoisän Raamatut. Hieman vääntynyt avain narskui lukossa, mutta ovi kuitenkin aukesi. Näytti siltä, ettei kukaan ollut käynytkään kaapilla sitten Tomášin oman salaisen vierailun, joten kiinnijäämisen riski olisi käytännössä nolla, jos hän jotakin täältä ottaisi. Ja ottaisihan hän. Summamutikassa hän valitsi ensimmäisenä käteenosuvan paperikasan ja kaksi valokuva-albumia.
Omalle puolelle ja siellä keittiöön päästyään Tomáš näppäili puhelimestaan enon numeron. Tämä suhtautui seinän riipimiseen aivan rauhallisesti ja lupasi soittaa äidille katonkorjauksen merkeissä. Tomáš puolestaan varmisteli ensin, ettei äidin puolella jäisi mitään arvokasta tippuvan veden alle. Sitten hän alkoi tuumia ryöstöretkensä saalista. Pelkässä pienessä repussa olisi mahdotonta viedä kaikkea Prahaan. Osa saaliista oli pakko kätkeä.
Hän alkoi järjestää kamarin pientä kirjahyllyä uuteen uskoon, kuitenkin niin, ettei uusi järjestys pistäisi liikaa silmään. Sellaisten kirjojen taakse, joita kukaan ei koskaan lue, sujahti paperipinkka. Toinen albumi löysi paikkansa muiden ruskeaselkäisten kirjojen naapurina. Tomášin mielestä albumi oli sen näköinen, kuin se olisi aina ollut samassa paikassa. Toisen albumin hän survoi varavaatteidensa sekaan reppuun.
Vielä soitto äidille ja oli aika lähteä kohti Bratislavaa.
http://leelia.vuodatus.net/blog/2956885/257-sisustaa/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti