Tepsutus (Miia ja Tomáš 3)

http://leelia.vuodatus.net/blog/2769106/23-tepsutus/

Miia istahti lattialle ostoskassiensa keskelle. Häntä huimasi, eikä arkistossa vietetyn päivän ajatteleminen saanut hänen mieltään yhtään rauhallisemmaksi. Tähän asti hän oli aina uskonut siihen, että menneisyyttä kannattaa ja pitääkin tutkia, mutta nyt hän ei ollut enää ihan varma. Pelkästään kuvakokoelma oli sen näköinen, ettei sen koko sisältöä ollut pengottu vuosikymmeniin, ehkä ei koskaan. Mitä kaikkea muuta tästä kaupungista löytyisi? Olisiko Miia valmis oikeasti kohtaamaan "kirjoittamattomia tarinoita", joita hän oli tullut Prahaan etsimään?

Huimaus ei hellittänyt. Vaikka Miia yritti kuinka nousta ylös, tai ainakin ajatuksen tasolla suunnitella nousemista, se ei onnistunut. Ruokakaupan kassi pitäisi purkaa melko pian, joten Miia suunnitteli ryömimistä jääkaapille kassia perässään raahaten. Onneksi jääkaappi oli tässä vuokrahuoneessa lattiatasossa, joten ostosten purkaminen saattaisi jopa onnistua.

Juuri kun hän oli tarttumassa muovikassin kahvoihin, kuului portaista kahdet askeleet, hitaat ja reippaat.  Kuului puheensorinaa. Pian oveen koputettiin napakasti. Miia raahautui ovelle, kurottautui painamaan kahvan alas. Onneksi hän ei ollut tällä kertaa pannut ovea takalukkoon.

Ensimmäisenä hän näki Frankin, alakerran naapurin. Frankin kalifornialainen hymy ei hyytynyt siinäkään vaiheessa, kun hän näki Miian lattialla, vaan hän kantoi tämän pari askelta sängyn luo. Miia nosti itse jalkansa ylös sängyn reunaa vasten.

Tomášin kasvot olivat ensin ylösalaisin, mutta pian ne kääntyivät lähelle Miian omia kasvoja.
- Joku vaisto minullakin on, kun arvasin, että sinulla on hätä, Tomáš sanoi.
- Yhtäkkiä vain alkoi huimata.
- Kotona, päiväunilla näin unta niistä rauniovalokuvista ja sinä olit niiden keskellä. Kun heräsin, lähdin heti.

Lidice 10.4.2011

Taiat

Ne yöt
kuin elokuvassa
"Kivenpyörittäjän kylä"
ovat aarteeni.

Vaikka saisin kaikki rahat maailmassa,
en vaihtaisi niitä valkeaan taivaaseen.

Tiedän,
että kun aivan huomaamatta
on aamu,
kaikki näyttää toiselta
- tavalliselta.

Anna minun silti pitää yö
valkoinen.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/2942990/213-haaste/

Muovinen elämä (Miia ja Tomáš 2)

 Arkisto sulkeutui kello kolme, ja kaikki muut kuvakokoelmia tutkivat ihmiset joutuivat lähtemään pois.
- Meillä on vielä tunti aikaa, Tomáš sanoi.
Blondi virkailija jätti teemukinsa pöydälleen, sanoi jotakin Tomášille ja lähti. Hänen kenkänsä kopisivat käytävällä vielä pitkään.
- Minulla on sellainen kulkukortti, joka sallii ovien sulkemisen vielä vähän neljän jälkeen, siksi meillä on vielä tunti aikaa, Tomáš jatkoi.
- Mitä me oikeastaan etsimme?
- Ei tuollaista kannata nyt miettiä, joskus se selviää vasta kun olemme löytäneet.
- On siinä minulla sotahistorioitsija, eikö tutkimussuunnitelma ole kaikki kaikessa.
- Ei.

Miia vaikeni. Hän tarttui Tomášin ojentamaan kuvapinoon ja ryhtyi selaamaan. Tässä laatikossa oli kuvia raunioista. Ne kaikki näyttivät samanlaisilta. Jokaisessa laatikossa oli 500 kuvaa, niin nainen oli sanonut. Miian laskjen mukaan he olivat käyneet päivän aikana  läpi yhteensä 2500 kuvaa. Yksikään raunio ei näyttänyt Miiasta mielenkiintoiselta, hän seurasi syrjäsilmällä Tomášia ja totesi tämänkin olevan jo melko puutunut.

Kun laatikon kaikki kuvat oli selailtu, he päättivät lopettaa, vaikka aikaa oli vielä melkein puoli tuntia jäljellä. Arkistorakennuksen edustan puistoa kunnostavat työmiehetkin pakkailivat tavaroitaan. Iltapäivän aurinko lämmitti mukavasti kasvoja, kun he kävelivät metroasemalle päin. Sanaakaan ei vaihdettu, Miiasta tuntui, että Tomáš tiesi enemmän toisen maailmansodan vaietuista tarinoista kuin mitä antoi ymmärtää. Hän mietti, miksi oli itse lähtenyt penkomaan vieraan kansan menneisyyttä, kielitaidottomana, mutta ei virkkanut epäilyksentunteestaan sanaakaan miehelle, jolla oli sama kiinnostuksenkohde sekä kulkulupa sota-arkistoon. Pian he erkanivat tahoilleen, Miia metroon, Tomáš ratikkaan.

Miia matkusti metrolla pari asemanväliä, Tasavallan aukiolle. Palladium-ostoskeskus kutsui häntä luokseen yhtä voimakkaasti kuin salaperäiset arkistot. Hän tiesi, että luottokorttilasku tulisi olemaan jo nyt liian suuri, mutta olisiko oikeastaan kovin suuri synti ostaa pitkästä aikaa uusia vaatteita?

Tuona iltapäivänä hän ei sanonut kertaakaan ei. Hän antoi ukrainalaisen ihmekivikauppiaan kiillottaa käsittelemättömät kyntensä kiiltäviksi. Hän käveli kehotuksesta sisään alusvaateliikkeeseen saadakseen ilmaisen palasaippuan ja palasi sieltä keskisuurta paperikassia kantaen. Hän suostui jopa siihen, että joku melko hyvin englantia puhuva poika puhdisti hänen silmälasinsa, sitten hän osti sadalla kruunulla puhdistusnestettä, jota kuulemma myydään Saksassa 30 eurolla. Normaalihintaiset vaatteet 20 %:n alennus, täytyihän tuohonkin tilaisuuteen tarttua. Englanniksi käännettyä tšekkikirjallisuutta, täytyyhän sitä ostaa vino pino kun täällä kerran on. Lopuksi päivällinen ravintolakerroksessa ja leivoskahvit.

Metromatka kämpille oli tuskaa, juna oli niin täynnä, ettei Miialla ollut pienintä toivoakaan päästä istumaan. Kassit painoivat ja hiersivät käsiä. Metrolta oli vielä pieni kävely kotiovelle. Kun hän laski kaikki kassit maahan, lattia tuntui hyllyvän hänen jalkojensa alla.

http://leelia.vuodatus.net/blog/2769104/238-muovinen-elama/

Odotus

Bussipysäkki ja tihkusade.
Mies rapaisissa vaatteissa:
"Vitun huora, örrörröööö."

 Kaikkien katseet sinkoavat
eri suuntiin kuin auringonsäteet.

Mies rapaisissa vaatteissa
nostaa kädet korvilleen,
heiluttaa sormiaan,
näyttää kieltä.
"Nönnönnööö."

Bussi tulee,
ei minun.

Siihen astuvat kaikki
paitsi minä
ja mies rapaisissa vaatteissa.


http://runoruno.vuodatus.net/blog/2936483/212-haaste/

Reimalento (Miia ja Tomáš 1)

Sota-arkisto oli koko korttelin mittainen rakennus, jo ulkoa päin se näytti rapistuneelta. Tomáš johdatti Miian rakennukseen sisään, pitkälle käytävälle, jossa maali oli varissut pois jokaisesta seinästä. Käytävän varrella oli monia pinoja kosteita arkistomappeja.
- Tulva, sanoi Tomáš ja osoitti niitä.
- Sääli, että näin paljon tietoa katoaa ikuisiksi ajoiksi.
- Tämä kaupunki kätkee niin paljon salaisuuksia, Mia, on parempikin, että osa niistä katoaa historian hämärään.

He kävelivät ja kävelivät, käytävä tuntui Miiasta loputtomalta. Hän yhä surkutteli tuhoutuneita arkistomappeja, mutta ehkä osa niistä voitaisiin sittenkin pelastaa.Rakennus oli aikanaan palvellut invalidihotellina, ja Miia pystyi kuvittelemaan miehiä pyörätuoleissaan ja vanhanaikaisiin kainalosauvoihin nojaten kulkemassa pitkin käytäviä, huoneesta toiseeseen tapaamassa tuttujaan. Voi sitä ihmettä, ettei liikuntaeste ollut enää automaattisesti este matkustelulle. Käytävän päässä häämötti portaikko, josta lähti rappuset sekä vasemmalle että oikealla. Vieläkin pystyi näkemään, että ne olivat olleet joskus hyvin kauniit.
- Noilla portailla on kuvattu Ozzy Osbournen musiikkivideo, Tomáš katkaisi hiljaisuuden.
- Voin kuvitella.
- Onhan tämä ankea rakennus, mutta täällä ne kaikki sotakuvat ovat arkistoituna.
- Minusta tämä rakennus on pelottava.
- Mennään vain eteenpäin, kaikki on täällä samanlaista kuin ulkonakin, vaikka nämä seinät ovat kieltämättä lahoamispisteessä.

Arkiston kuvakokoelma oli käytännössä pieni huone, joka oli erotettu käytävästä kahdella ovella. Molemmat ovet olivat kärsineet kosteusvaurioita, ne menivät juuri ja juuri kiinni ja maali oli hilseillyt niistä rumasti. Myös ovista pystyi näkemään niiden menneen kauneuden. Kokoelmanhoitaja oli keski-ikäinen blondi nainen, joka tervehti Tomášia lämpimästi hymyillen. He vaihtoivat muutaman sanan tšekiksi ja pian nainen kantoi pöydälle laatikon, jossa oli satoja kuvia.

Kuvat oli liimattu ohuille pahvikorteille, ne oli nimetty ja numeroitu. Ilmeisesti ensimmäinen arkistoija ei ollut osannut äidinkieltään riittävän hyvin, sillä tekstejä oli korjailtu myöhemmin erilaisella käsialalla ja erivärisellä musteella. Tšekin kielen ortografia näyttää kieltämättä vaikealta, mutta joskus kuvan nimi oli vedetty kokonaan yli ja tilalle oli kirjoitettu jotakin ihan muuta. Kumpikohan mahtaa olla totuus, miettti Miia.

Tomáš otti nipun kuvia kouriinsa ja alkoi selailla niitä tottuneesti. Miia seurasi vierestä, silmissä vilahtelivat nuoret kasvot toisensa perään. Jokaisella oli suurin piirtein samanlainen univormu ja avoin katse.
- Täällä pitäisi olla kuva jokaisesta toisen maailmansodan tšekkilentäjästä, heitä RAF koulutti noin tuhat.
- Miten heille kävi sodan jälkeen?
- Huonosti, monelle. Mutta osa ymmärsi lähteä takaisin Britanniaan ennen kuin kommunistit pääsivät valtaan. Katso, tämäkin kaveri palveli RAF:ssä 60-luvulle saakka.

Monessa kortissa mainittiin kuvaa esittävän lentäjän kohtalo: "kaatui isänmaansa puolesta", "teloitettiin", "katosi", "Britanniassa", "Australiassa", "Yhdysvalloissa"... Pian Tomáš löysi etsimänsä.
- Tässä on yksi tšekkien sankareista, hänet pudotettiin muutaman toverinsa kanssa jonnekin Protektoraatin alueelle, ja he onnistuivat murhaamaan Heydrichin, joka tunnettiin myös Prahan teurastajana.
- Selvisikö hän itse hengissä?
- Yksikään ei selvinnyt.

http://leelia.vuodatus.net/blog/2769018/237-reimalento/

Kesäkummitus

Sanoit silmät kirkkaina,
että mustelmaasi on ilmestynyt
Jeesuksen kasvot.

Minusta se näytti ihan kummitukselta

kello kaksi yöllä
kesäkuun alussa.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/2931101/211-haaste/