Korkoa lempivelalle (Miia ja Tomáš osa 41)

Prahan kevät oli muuttunut Turun alkukesäksi. Miia muisti vasta vajaa kuukausi takaperin ihailleensa Denisan kanssa tuoksuvia, vasta-auenneita syreeninkukkia. Nyt hän ihaili niitä taas, kotikerrostalon pihalla. Hän työnsi kasvonsa kukkaterttuihin ja antoi keuhkojensa saada niin paljon tuoksua ja siitepölylä kuin ne jaksoivat ottaa vastaan. Nenänpää tahmaantui medestä. Hän irroitti yhden tertun ja oli aikeissa viedä sen keittiön pöydälle vesilasiin.

- Kukkien kerääminen on niin kuin tekisi velkaa, ne ovat kauneimmllaan kasvavana ja sitä paitsi muillakin on oikeus ihastelle niitä, sanoi rouva Mäkinen, joka oli tullut Miian taakse seisomaan.

Miia ruttasi syreenitertun käsissään ja viskasi sen asvaltille. Sitten hän meni rappukäytävän ovesta sisään, antoi ilmavirran vielä paiskata oven perässään kiinni. Hän painoi hissin nappia tahmeilla sormilla ja taisteli itsensä vanhoista haitariovista porrastasanteelle. Käsiin oli tarttunut syreenin tuoksun lisäksi metallinen haju.

Miia latasi  latasi ja käynnisti pyykkikoneen, Prahan-pyykki oli vieläkin kesken. Matkalaukku retkotti lattialla auki, vaatteet oli jo pois, mutta kaikki arkistoista saadut materiaalit ja liian houkuttelevat ja siten ostetuksi tulleet kirjat olivat vielä sisällä. Hän ei kuitenkaan välittänyt siirtää laukkua, se makasi keskellä makuuhuoneen lattiaa kuin muistomerkkinä koko keväästä. Sen sijaan hän meni olohuoneen sohvalle istumaan, alhaalla pihalla rouva Mäkinen kauhisteli maailman menoa jollekulle toiselle talon asukkaalle. Kauempaa jyristeli talon ohi bussi, lähempänä surisi pyykkikone.

Yhtäkkiä Miia haistoi jotakin raskasta mutta makeaa. Hän nuuhkaisi käsiään, mutta niissä oli enää saippuoinnin jäljiltä pieni aavistus hentoa syreenin tuoksua. Kuin unessa hän palasi matkalaukulleen, kädet vapisivat olkapäistä asti, kun hän selaili matkalaukussa lepäävää paperikasaa. Dokumenttien välistä hän löysi sen aikanaan ruusunlehdillä täytetyn kirjekuoren, jota Tomáš oli hänelle muutama päivä aiemmin Prahassa esitellyt. Miia veti henkeen ruusun tuoksua, joka oli nyt voimakkaampi kuin Prahassa.

- Jos kukkien poimiminen on velan tekemistä, tämä velka on tainnut kasvattaa melkoisen koron, vai mitä luulette, rouva Mäkinen?

Hienoinen kaiku toisti Miialle hänen omat sanansa paksuista kiviseinistä.



http://leelia.vuodatus.net/blog/3114132/313-korkoa-lempivelalle/

Monty Pythonista inspiroituen

Runotorstaissa on tällä kertaa haastemateriaalina video.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3295592/263-haaste/

Nauran naiivisti,
ja roomalainen sotilaskin nauraa.
Ei kuitenkaan naiivisti,
sillä se tekisi hänestä entisen sotilaan.

Rooma, ilman sinua
minua ei ole.
Enkä puhu nyt sinusta,
ikuinen kaupunki,
murentunut,
littaantallattu,
klisein kuvattu.

Mitä muuta minulla olisi,
kuin tämä naiivi nauru
ja kaukainen muisto oliiviin vivahtavasta
 ihosta?

Paul Kleen inspiroimana

Tällä viikolla Runotorstaissa haettiin inspiraatiota Paul Kleen maalauksesta.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3295588/262-haaste/

Näen taulun,
mutta näenkin vain Vatikaanin.
Ne loputtomat käytävät täynnä seinävaatteita,
joita kukaan ei katso.

Oliko niissä kaloja missään?
En ainakaan muista.
Silti näen vain Vatikaanin.
Näen paikalliset etuilemassa
ja tosiaan
seinävaatteita
seinävaatteiden perään,
joita ei kukaan katso.

Kaikki juoksivat kohti Sikstuksen kappelia
ja pysähtyivät sinne,
eivät hetkeksikään hiljenneet.

Olisin halunnut katsella sitä kauemminkin,
mutta niitä juoksi vain lisää ja lisää,
pakoon seinävaatteita,
niin kuin minäkin.

Karkki vai kepponen?

Sinä päivänä olin värjännyt hiukseni blondiksi.
Istuin kahvilassa.
Tuntematon mies iski minulle silmää
ikkunan takaa.
Käännyin perään,
mutta hän ei katsonut enää takaisin.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3295581/261-haaste/

Koru

Tämä on ostettu Kiasmasta.
Sinulla oli pari tuntia aikaa
ja ajattelit käydä katsomassa taidetta,
mutta pelkkä näyttelyn nimi riitti
- siinä oli liikaakin.

Kävit kuitenkin museokaupassa
ja ostit tämän minulle.
Antaessasi sanoit,
että ajattelit
miten vaikeaa minulla on ollut.
Halusit ilahduttaa.

Tämä taas on isän antama.
Yhtä rakas kuin hänen toinen lahjansa,
sydänvuoka.

Ja tämä on mummilta,
20-luvun henkeä.
Tähän liittyi jokin muisto,
sen näki mummin katseesta,
kun hän antoi sen.

Nyt en sitä voi enää kysyä,
vain kuvitella,
mutta ehkä niin on parempi.

 http://runoruno.vuodatus.net/blog/3285205/260-haaste/

Onnenkantamoinen

Etsin sinua kauan,
ensin oikeastaan etsin muuta,
mutta pohjimmiltaan etsin sinua.

Hain sinua luennoilta,
akatemian pylväiköistä.
Lentokentiltä ja
televisiosta,
unelmista.
Omasta minästä,
jonka piti olla muuta
kuin mitä se onkaan.

Sitten kerran,
helmikuisena aamuna,
samalla viikolla olin paennut
yhtä mustaa.
Sinä kosketit kättäni,
olit ollut kellarissa piilossa
kaikki nämä vuodet.

Joku sanoi,
että sinä odotit siellä minua.
Mutta jos en olisi paennut mustaa,
et olisi ikinä päässyt minua koskettamaan.

Odotitko todella,
vai olitko puhdas
onnenkantamoinen?


http://runoruno.vuodatus.net/blog/3285202/25-haaste/

Punainen ja musta

Punainen aurinko mustalla taivalla
kuin elämän raskaus,
sen muistot,
jotka eivät koskaan katoa.

Taivas on nyt korkealla ja sininen,
mutta sisäinen punainen aurinko
leimahtaa joskus.
Musta uhkaa levitä taivaalle
kuin muste jossakin lastenkirjassa,
josta en muuta enää muista.

Joskus yksi punainen säde
lävistää keuhkon,
se pistää,
mutta nauran sille
ja se himmenee taas.

Punainen aurinko mustalla taivaalla
on enää tarina menneestä
kirjoitttamistaan odottamassa.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3285201/258-haaste/