Eeva-Liisa Mannerin inspiroimana

Runotorstain tekstihaasteena on tällä kertaa Mannerin runo, löytyy tämän linkin takaa:

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/02/21/275-haaste/


Ja sitten itse runoon:

Nukun vintillä ja kirjoitan.
Kevättalven yö terästää
rautasaappaiden kaiun.
Enkä tiedä aloittaisinko
urakan
verestä vai sametista.

Nälkä

Urheilija näkee unta
leivästä, jota syötyä ei koskaan
enää tee mieli lisää.

Organisaatio syöttää
potkut saaneille puuroa
toivoen,
että se riittää yhteiskuntavastuusta.

Soppakeittiön jono
Turun torilla
kasvaa ja kasvaa vaan,
eikä entinen kollega,
jota tavallisesti en jaksaisi kuunnella,
katso päin.

Eikä urheilija palaa enää stadionille,
vaikka leipä vain unta olikin.


http://runotorstai2.wordpress.com/2013/02/14/274-haaste/

Jää

Hyvästi jää
-  jatkuisi kai,
että talvinen sää.
Vaan elää sai
lumipyry tää.

Hyvästi jää.
Sula sai.
Vaan pakkassää
ja lumi kai
pääkallokelin soi.



http://runotorstai2.wordpress.com/2013/02/07/273-haaste/

Oranssi

Oxford Street suoritetaan päästä päähän
jubileum-viikonloppuna.
Etsitään sinistä mekkoa.
Vettä pirskottuu kasvoihin,
vaikkei sada.
Välillä aurinko näyttäytyy
hikisenkosteassa iltapäivässä.

Suoritteesta tuloksena on
vain oranssi bolero muovikassissa.
Ja reipas kävelylenkki.
Kun pitää sinisestä,
on pakko pitää oranssistakin.

Täysi taulu (Miia ja Tomáš osa 44)

Kotiin tultuaan Miia oli iloinen siitä, ettei ollut ottanut lenkille kännykkää mukaan, sillä kotiin palattuaan hän huomasi, että siihen oli tullut kaksi puhelua, molemmat  tšekkinumeroista. Hän ei viitsinyt ottaa selville, kuka oli soitellut, vaikka hän kaipasikin juttutuokioita Denisan kanssa ja aina on mahdollista, että tämä olisi soittanut juuri sillä välilä kun Miia oli lenkillä.

Endorfiinihöyryissä hän kävi suihkussa ja kietoutui froteiseen kylpytakkiin. Hän avasi olohuoneen suuren ikkunan ja antoi viilenevän alkukesän iltatuulen heilutella vielä vähän kosteita hiuksia. Kaupunki kuulosti kummallisen hiljaiselta, samoin koko talo. Vain naapurirapun Maire kasteli kukkia ja tuijotteli Miiaa. Hänen asuntonsa oli yhtä ylempänä L-kirjaimen muotoisessa talossa, joten asunnosta oli suora näköyhteys Miian olohuoneeseen. Tällä kertaa Miia ei jaksanut vetää verhoja eteen.

Samassa puhelin soi ja vastaamishetkellä Miia jo katui, että vastasi.
- Hei, täällä Matej. Ajattelin puhua niistä lumiveistossuunnitelmista. Pitäisikö minun lähettää sinulle postissa luonnokset, vai tulisinko oikein käymään.
- Kuulepas nyt, Matej, kun minä en ole tästä lumiveistosideasta lainkaan innostunut.
- Mia, tiedätkö mikä on tabula rasa.
- En tiedä, valista minua.
- Se on tyhjä taulu, tunnista sinussa sen vastakkaisen ilmiön...
- Ja sarkasminkin tunnistat varmaan ihan heti.
- Nyt en tajunnut. No, joka tapauksessa, minusta sinä Mia olet täysi taulu, eli et yhtään osaa heittäytyä etkä ottaa pienempiäkään riskejä.

Tämä oli niitä hetkiä kun Miia ei välittänyt tuhlata aikaa tolkuttomiin höpinöihin sekuntiakaan enempää. Hän katkaisi puhelun eikä vastannut, kun Matej muutamaa sekuntia myöhemmin soitti uudestaan. Puhelin soi ja soi, hän ei jaksanut sitä hiljentää.

Sitten soi ovikello.

http://leelia.vuodatus.net/blog/4407575/-322-taysi-taulu/

Yö Utöllä

Käsivoiteessa tuoksuu Amerikka, astetta parempien motellien Amerikka. Tällä kanelintuoksulla on nyt pärjättävä, kun tehoseerumit jäivät kotiin - tarkoituksella. Tiedän, että huomenna iho on auki, mutta tänä yönä Amerikka on täällä. Eikä ensimmäistä kertaa. Kappelin hopeakynttelikkö on nyt tyhjä, mutta jouluyönä sen kymmenen kynttilää palavat, kukin hukkuneen amerikkalaisen merimiehen muistolle.

Kettu juoksee kylätieltä kallioille, kala suussa. Laiva on satamassa, nuori merimies sanoo, että lähtö on vasta aamulla. Tiedämme. Tuuli, tyynen päivän jälkeen, puhaltaa - muuten on hiljaista.

Vuoteessa palelen, vaikka makuupussissa patterin vieressä. Uneksin kummitädistä, jonka kanssa kuljen pientä metsätietä ja käännymme polulle, jonka viittana on puusta veistetty karhu. Olemme matkalla ostamaan vaatekankaita. Herään unesta ja nousen hetkeksi istumaan. Luotsiveneet lepäävät laiturissa, kuulen yhä tuulen. Aamu sarastaa jo pohjolanvärisenä, vaaleanpunaisena.

Liukas

Liukas on elämän polku.
Sen nimisen omakustanteen julkaisisin
- jos sitä ei olisi jo julkaistu.

Utön kauppa 19.1.2013

http://runoruno.vuodatus.net/blog/4414912#8143157