Susupari ja täyskäsi (Miia ja Tomáš osa 42)

Kun Tomášin puhelin soi, hän oli juuri katsomassa luontodokumenttia. Juuri samalla hetkellä kun hän kuuli Miian äänen, televisiosta tulvahtivat uros- ja naarassuden parittelun äänet. Tomáš muodosti toisella kädellä kupin puhelimensa suojaksi, toisella hän hamusi kaukosäädintä. Lopulta hän kuuli Miian äänen hiukan paremmin.

Miia kuulosti kireältä eikä yhtään ilahtuneelta siitä, että hänen matkalaukkuunsa oli tungettu kirjekuorellinen melkein kahdeksankymmentä vuotta vanhoja ruusunterälehtiä.

- Anteeksi, silloin se tuntui hyvältä idealta, olivathan ne ruusut sinun norjalaiselta isoukiltasi,Tomáš sopersi.

Miia lopetti puhelun lyhyeen, sillä häntä rupesi kiinnostamaan, mitä postilaatikosta oli juuri kolahtanut eteisen lattialle. Sininen kirjekuori kiinnosti eniten ja hän noukki sen hieman vapaampaan käteensä, eli siihen, jossa ei ollut puhelin, vaan ruusunterälehtikuori. Kirjekuori oli paksu, lähettäjä oli Matej, Tomášin kokkaileva kämppis.

- Varsinainen täyskäsi, Miia puuskahti itsekseen.

http://leelia.vuodatus.net/blog/archive?&y=2012&m=12

Perinne

Onnea on tietää,
että jouluruokakin loppuu joskus.

Kun on juhla,
miksi kaikki syövät pahoja ruokia?

Joulu
- tuo laihdutuksen kulta-aika,
joka saapuu siivin hopeisin.

Voima

Kun palaan kotiin
sinisten varjojen keskelle,
ovat portaat jo lakaistut lumesta
- minun ovellani
ja naapurin.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/4292574/267-haaste/

Kolmiodraama

Tuijotan ruosteenpunaista kolmiota
enkä koe sitä,
mitä nyt pitäisi kokea.

Sama kolmio on mahtipontisessa
muistomerkissä,
joka myös tyhjentää tunteiden
salalokerotkin.

Pitäisi olla liikuttunut,
tai edes liikkua.
Mutta päässäni hakkaa vain
sini, kosini ja tangentti.

Pythagoras pyörtyisi,
Sokrates joisi myrkkymaljan nopeammin
ja Arkhimedes Syrakusalainen antaisi
roomalaisen sotilaan sotkea ympyränsä,
jos he näkisivät minut
ja ruosteenpunaisen kolmion.

PS Oikeastaan tuo kolmiodraama-haastesana sopisi Miian ja Tomášin tarinaan. :) Toivottavasti saan pian taas sopivia luppohetkiä jatkaa heidän seikkailujaan ihmissuhteiden ja historian ihmeellisissä maailmoissa.

 http://runoruno.vuodatus.net/blog/4091376/266-haaste/

Korkoa lempivelalle (Miia ja Tomáš osa 41)

Prahan kevät oli muuttunut Turun alkukesäksi. Miia muisti vasta vajaa kuukausi takaperin ihailleensa Denisan kanssa tuoksuvia, vasta-auenneita syreeninkukkia. Nyt hän ihaili niitä taas, kotikerrostalon pihalla. Hän työnsi kasvonsa kukkaterttuihin ja antoi keuhkojensa saada niin paljon tuoksua ja siitepölylä kuin ne jaksoivat ottaa vastaan. Nenänpää tahmaantui medestä. Hän irroitti yhden tertun ja oli aikeissa viedä sen keittiön pöydälle vesilasiin.

- Kukkien kerääminen on niin kuin tekisi velkaa, ne ovat kauneimmllaan kasvavana ja sitä paitsi muillakin on oikeus ihastelle niitä, sanoi rouva Mäkinen, joka oli tullut Miian taakse seisomaan.

Miia ruttasi syreenitertun käsissään ja viskasi sen asvaltille. Sitten hän meni rappukäytävän ovesta sisään, antoi ilmavirran vielä paiskata oven perässään kiinni. Hän painoi hissin nappia tahmeilla sormilla ja taisteli itsensä vanhoista haitariovista porrastasanteelle. Käsiin oli tarttunut syreenin tuoksun lisäksi metallinen haju.

Miia latasi  latasi ja käynnisti pyykkikoneen, Prahan-pyykki oli vieläkin kesken. Matkalaukku retkotti lattialla auki, vaatteet oli jo pois, mutta kaikki arkistoista saadut materiaalit ja liian houkuttelevat ja siten ostetuksi tulleet kirjat olivat vielä sisällä. Hän ei kuitenkaan välittänyt siirtää laukkua, se makasi keskellä makuuhuoneen lattiaa kuin muistomerkkinä koko keväästä. Sen sijaan hän meni olohuoneen sohvalle istumaan, alhaalla pihalla rouva Mäkinen kauhisteli maailman menoa jollekulle toiselle talon asukkaalle. Kauempaa jyristeli talon ohi bussi, lähempänä surisi pyykkikone.

Yhtäkkiä Miia haistoi jotakin raskasta mutta makeaa. Hän nuuhkaisi käsiään, mutta niissä oli enää saippuoinnin jäljiltä pieni aavistus hentoa syreenin tuoksua. Kuin unessa hän palasi matkalaukulleen, kädet vapisivat olkapäistä asti, kun hän selaili matkalaukussa lepäävää paperikasaa. Dokumenttien välistä hän löysi sen aikanaan ruusunlehdillä täytetyn kirjekuoren, jota Tomáš oli hänelle muutama päivä aiemmin Prahassa esitellyt. Miia veti henkeen ruusun tuoksua, joka oli nyt voimakkaampi kuin Prahassa.

- Jos kukkien poimiminen on velan tekemistä, tämä velka on tainnut kasvattaa melkoisen koron, vai mitä luulette, rouva Mäkinen?

Hienoinen kaiku toisti Miialle hänen omat sanansa paksuista kiviseinistä.



http://leelia.vuodatus.net/blog/3114132/313-korkoa-lempivelalle/

Monty Pythonista inspiroituen

Runotorstaissa on tällä kertaa haastemateriaalina video.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3295592/263-haaste/

Nauran naiivisti,
ja roomalainen sotilaskin nauraa.
Ei kuitenkaan naiivisti,
sillä se tekisi hänestä entisen sotilaan.

Rooma, ilman sinua
minua ei ole.
Enkä puhu nyt sinusta,
ikuinen kaupunki,
murentunut,
littaantallattu,
klisein kuvattu.

Mitä muuta minulla olisi,
kuin tämä naiivi nauru
ja kaukainen muisto oliiviin vivahtavasta
 ihosta?

Paul Kleen inspiroimana

Tällä viikolla Runotorstaissa haettiin inspiraatiota Paul Kleen maalauksesta.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3295588/262-haaste/

Näen taulun,
mutta näenkin vain Vatikaanin.
Ne loputtomat käytävät täynnä seinävaatteita,
joita kukaan ei katso.

Oliko niissä kaloja missään?
En ainakaan muista.
Silti näen vain Vatikaanin.
Näen paikalliset etuilemassa
ja tosiaan
seinävaatteita
seinävaatteiden perään,
joita ei kukaan katso.

Kaikki juoksivat kohti Sikstuksen kappelia
ja pysähtyivät sinne,
eivät hetkeksikään hiljenneet.

Olisin halunnut katsella sitä kauemminkin,
mutta niitä juoksi vain lisää ja lisää,
pakoon seinävaatteita,
niin kuin minäkin.