Sinivalkoinen

Se on yksi elämäni vessoista,
miksi onkin se mieleen jäänyt.
Ehkä vatsani protestoi paprikasta,
tai olen siel´ muista syistä käynyt.

Seinät oli valkeat kalkista,
ja kaakelit sinetyt.
Vihreä saippua, kait oliivista,
ja kylmä pesuvesi tuntoni vienyt.

Se on yksi elämäni vessoista,
se löytyy yhä kai Kreetalta.
On se ikuinen muistoni ajasta,
jolloin ketään ei potkittu Nokialta.

Eikä kukaan ollut kuullut et eurosta
vois' ongelma lähtee näilt' saarilta
jotka elää vallan paprikasta
ja vähän nyhtäen turistilta.

Seinät oli valkeat kalkista
ja kaakelit sinetyt.
Samaa voimme sanoa myös Suomesta,
joka syyttelyn lopetti kai nyt.

Kaamos

Ulkopuoliset kysyvät,
miten voin elää kanssasi.

Oikeastaan en eläkään,
tulet vain vieraakseni vähää ennen
kuin kuulen vanhahtavan äänen radiosta:
"Tule jouluvieraaksemme."

Kanssasi ei ole hullumpaa.
Et vaadi minulta muuta kuin suostumusta
tummanpuhuvaan syleilyysi.

Et lävistä sydäntäni valomiekalla,
tai pakota katsomaan,
kun teet niin toisille.

Olet vieras varjoista
ja hellyytesi vielä varjoihin jää.

Katoavista kyyhkysistä

Blogi on viettänyt pientä hiljaiseloa. Olen ollut keuhkoputkentulehduksessa noin kuukauden päivät, mikä on imenyt aivan kaikki mehut. Yskiessä meni paitsi syyslomaviikko, myös melkein kaksi viikkoa sairaslomalla. Onneksi bloggaus on harrastus, jossa voi asettaa omat tavoitteensa ja johon on helppo palata tauon jälkeen takaisin.

Mutta ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Sohvalla puolikuntoisena maatessani olen lukenut suomalaista kirjallisuutta. Pitkän prokrastinaation jälkeen tartuin mm. Sofi Oksasen teokseen Kun kyyhkyset katosivat.

Kirja yllätti minut positiivisesti. Moni on nimittäin kommentoinut Oksasen uusimman romaanin olevan pettymys. Täytyy tunnustaa, että en itsekään siitä ihan niin paljon pitänyt kuin aiemmista. Oma henkilökohtainen suosikkini on Stalinin lehmät.

Suurin ongelmani teoksen suhteen on se, että välillä minulle jää epäselväksi, kuka puhuu ja keitää kohtauksessa esiintyvät henkilöt ovat. Henkilöitä ei missään vaiheessa esitellä selkeästi, ja ainakin minulle selvisi vain pala palalta heidän nimensä ja roolinsa. Matkan varrella ehdin uonhtaa moneen kertaan, kuka kukin on. Sekoaisin myös vuosikymmenten suhteen, jos lukijaa ei helpotettaisi siten, että jokaisen luvun alussa on vuosiluku. Tämä auttoi hahmottamista huomattavasti.

Pienestä ilmassa leijumisesta huolimatta pidin "Kyyhkysistä". Ehkä omat kokemukseni arkistoista ja ennen kuulemattomien tariniden kaivelusta aiheuttivat voimakkaan samaistumiskokemuksen. Myös itse aihe, Viron historia sekä kylmän sodan ja toisen maailmansodan aikainen Eurooppa, ovat kiinnostukseni kohteita, joten tästäkin syystä luin kirjaa aivan ilokseni. Siitä, miten saksalaismiehitys oli monille virolaisille hyvä uutinen, on käsittääkseni kirjoitettu aika vähän.

Nyt on aika tuoda myös tällaisia tarinoita esille, sillä toisesta maailmansodasta alkaa olla jo niin pitkä aika, että meillä eurooppalaisilla pitää olla ymmärrystä erilaisille tarinoille tuosta ajasta. Jokainen tarkastelee samaa sotaa hieman eri näkökulmasta, se merkitsi eri kansoille ja eri yksilöille aivan erilaisia asioita. Olen hyvilläni siitä, että Oksanen on tarttunut asiaan ja kirjoittaa tästä aiheesta anteeksi pyytelemättä tai selittelemättä - se on myös meidän pienten kansojen oikeus!

Romaanissa on myös hieman thrillerimäisiä piirteitä, erityisesti siinä, kun yksi päähenkilöistä pääsee sisälle huippusalaisiin arkistoihin. Kliseisiin ei kuitenkaan sorruta eikä romaani kannattele itseään thrllerimäisillä piirteillään, vaan se on itse tarina ja konteksti, jotka luovat jännitteen ja kiinnostavuuden. Toisin kuin monet muut lukijat, minä en häiriinny dekkari- tai thrillerityylistä ns. vakavammassakaan kaunokirjallisuudessa.

Suosittelisinko romaania Kuin kyyhkyset katosivat? Kyllä suosittelen. Se vaatii hieman aivoityötä juonessa kiinni pysyäkseen. Saattaa olla, että joutuu taustoittamaan romaanin kuvaamaa historiallista aikakautta lukemalla aiheesta tehtyä tutkimusta. Jos Viron historia on aivan tuntematonta lukijalle, monikaan asia ei avaudu. Verrattuna esimerkiksi Puhdistukseen tämä romaani ei selitä itse itseään. Kokeneelle lukijalle tämän ei pitäisi silti olla mikään ongelma. Kehotan siis sietämään pientä kärryiltä putoamista ja lukemaan vain eteenpäin, tarina kyllä kantaa.

Tästä huolimatta toivoisin, että Oksasella jatkossa olisi mahdollisuus käyttää työajastaan enemmän kuin 20 % itse kirjoittamiseen. Hän itse on nimittäin todennut, että 80 % ajasta menee kaikkeen muuhun. Pienellä lisätyöstämisellä hyvästä romaanista olisi tullut loistava!

Aavistus

Sinulla oli vastaus kaikkeen
ja ne mittojesi mukaan tehdyt
pitkät hanskat.

Tunsit sanat,
taisit synonyymitkin.
Aina käsissäsi ne pitkät hanskat.

Vasta myöhään ymmärsin,
mitä aavistin.
Viiltoarvet,
joita peittivät ne pitkät hanskat.


http://runotorstai2.wordpress.com/2013/10/03/297-haaste/

Pisarat

Kun sade hakkaa peltikattoa,
muistan aina
elämäni metsän keskellä.

Oli Manta-myrsky,
lehtikuuset vain taipuivat.
Nukuin isän ja äidin kanssa,
tai luin Aku Ankkaa.

Koulukaverin kotoa meni sähköt
moneksi päiväksi.

Nyt eivät sateen hakatessa
puut enää huoju.
Vaahterakin kaadettin.

Eikä tukiasunto naapuritontilla kaadu
uuteen Manta-myrskyyn,
kun ei se kaatunut nimbyilyynkään.

Kun sade hakkaa peltikattoa,
enkä taaskaan saa unta,
mietin pisaroita lehtikuusen ohuissa oksissa,
jotka aamulla putosivat naamalleni
kuin kadotetut helmet.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/09/26/296-haaste/

Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiaan - kirjeenvaihdon narraatioita (tehtävä 5.2.)

Tässä blogikirjoituksessa tulen kertomaan hiukan tutkimuksestani. Tämä on paitsi some-kurssin harjoitustehtävä, myös siksi hyödyllinen postaus, että en ole koskaan ennen muuta kuin sivunnut vähän tutkimusaihettani blogeissani. Kommentit ovat tervetulleita niin kurssilaisilta kuin muiltakin potentiaalisilta lukijoilta. :)

Olen kirjoittamisen oppiaineen tohtorikoulutettava taiteiden ja kulttuurin laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Tutkimukseni työnimi on Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiaan - kirjeenvaihdon narraatioita.

Sain tutkimusmateriaalini, tšekkiläisen perheen kirjeenvaihdon, haltuuni, kun olin Erasmus-vaihdossa Literární akademie Josefa Škvoreckéhossa, Prahassa, keväällä 2011. Yksi opettajani siellä tiesi, että olin kiinnostunut sota-ajan narraatioista ja antoi minulle talonsa kellarista löytämänsä vanhan kirjeenvaihdon. Vaikka mielenpäällä oli jo ajatus jatko-opinnoissa, en tuossa vaiheessa vielä ymmärtänyt, että tässä olisi minulle sopiva materiaali.Suomeen palattuani tutustuin kirjeisiin tarkemmin ja ymmärsin, että olen erittäin ainutlaatuisen ja melko harvinaisen materiaalin äärellä, ja se ansaitsee tulla tutkituksi. Olin ja olen aiheesta erittäin innostunut ja samalla koen myös vastuuta ja velvoitetta tuota vuosikymmenet säilynyttä kirjeenvaihtoa kohtaan. Se on paitsi olennainen osa yhden perheen historiaa, myös pala Tšekin kansallista historiaa.

Kirjeenvaihto sijoittuu vuosille 1900-1968, joten se kattaa ajanjakson Itävalta-Unkarin provinssista itsenäiseksi Tšekkoslovakiaksi  ja toisen maailmansodan kautta sosialistiseksi Tšekkoslovakian kansantasavallaksi. Viimeinen kirje on kesältä 1968, ajalta juuri ennen surullisenkuuluisaa miehitystä.

Lähestyn materiaalia narratiivisen tutkimuksen menetelmällä. Metodi sopii tutkimukseeni, sillä materiaalini vaatii tulkintaa ja sieltä löytyy useita loogisia kertomuksia, joissa on alku- keskikohta ja loppu. Toisaalta tutkimani kirjeenvaihto sisältää myös useita postmodernistisia, fragmentaarisia ja avoimiksi jääviä tarinoita, jotka vaillinaisinakin antavat tietoa kirjoittajistaan sekä ajasta jossa ne on kirjoitettu. Narratiivinen tutkimusote mahdollistaa sekä henkilö- että kansallisen historian tasolla olevien kertomusten löytämisen aineistosta ja niiden analysoimisen. Tällaisia narraatioita ovat esimerkiksi:

-          arvojen muutos ja niiden jäsentyminen henkilöiden elämässä

-          vastoinkäymisten ja onnistumisen suhde

-          suhteet toisiin ihmisiin ja heihin asetetut toiveet.

Yhdeksi mahdolliseksi rinnakkaismateriaaliksi ja -tutkimukseksi ovat nousseet kirjailija ja presidentti Václav Havelin vankilakirjeet vaimolleen Olgalle (Václav Havel: Letters to Olga, 1984) sekä niihin liittyvä tutkimus. Havelin kirjeet tuovat esille erityisesti näkökulmia sensuurin alla kirjoittamiseen ja itsensä ilmaisemiseen. Havel-tutkimus ylipäänsä antaa minulle tutkijana mielenkiintoista taustatietoa Tšekinmaan kulttuurista ja politiikasta. 

Kirjeenvaihto on yksi egodokumentin lajityyppi. Egodokumentteihin kuuluvat kirjalliset menneisyyden lähteet, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään. Kirjeiden lisäksi näitä ovat esimerkiksi päiväkirjat, muistikirjat ja matkakertomukset. Kirsi Keravuori  mainitsee artikkelissaan Itseoppineet ihmiset kirjeenkirjoittajina – Perhekirjeenvaihtoa 1860-luvun saaristossa, että egodokumenttien avulla voidaan tutkia aikaisemmin historiantutkimuksen ulkopuolelle jääneiden ryhmien elämää ja ajattelutapoja,  ainutkertaista yksilöä historiallisena toimijana sekä kirjoittamisen kulttuuria ja kertomisen tapoja. 

Tutkimukseni lähestyy lajityypiltään päiväkirjatutkimusta, kuten Nina Sääskilahden väitöskirjatutkimusta Ajan partaalla – omalämäkerrallinen aika, päiväkirja ja muistin kulttuuri (2011). Kirjeet ovat toki teksteinä erilaisia, sillä ne kirjoitetaan toisille, päiväkirja itselle, mutta ne ovat yhtä kaikki omaelämäkerrallisia tekstejä. Niiden kautta tulee esiin kulttuurisia ja kulttuurihistoriallisia kysymyksiä, kuten miten kirjeiden kirjoittajat jäsentävät paikkaansa ajassa ja mitä erityistä kontekstiin ja aikaan sidottua ne ilmaisevat. Kuten Sääskilahden, myös minun tutkimuksessani keskeisiä käsitteitä ovat kertojaminä suhteessa henkilöön itseensä sekä kirjoittamisen aika suhteessa lukemisen aikaan. Liisa Enwald kirjoittaa esseessään Kirjeen paljastavat naamiot, että kirjettä voidaan pitää naamioituna päiväkirjana, sillä se luo etäisyyttä omiin ajatuksiin viilentäen ja kirkastaen niitä.

Teen tutkimustani yhteistyössä Literární akademie Josefa Škvoreckéhon kanssa. Yksi ohjaajistani on kyseisestä akatemiasta, ja käyn Prahassa säännöllisesti ohjaajatapaamisissa, opiskelemassa kieltä sekä haastattelu- ja arkistokäynneillä. 

Tutkimuksen ohessa kirjoitan samasta kirjemateriaalista historiallista romaania, joka tulee osaksi jatkotutkintoani. Erityisesti tähän luovaan prosessiin saan ohjausta Literární akademiesta. Samoin he tukevat minua tiedonhaussa ja kulttuurintuntemukseen liittyvissä kysymyksissä.

Tässä vaiheessa minulla ei olekaan muuta raportoitavaa, tai sellaista kerrottavaa, mitä haluaisin blogissani kirjoittaa. Saattaa kuitenkin olla, että palaan asiaan myöhemmin, kun tuntuu siltä, että voisi jotakin kaikelle kansalle kirjoittaa. :)

Oman osaamisen jakaminen (tehtävä 5.1.)

Päätin valita bloggausvaihtoehdon, koska olen viime aikoina opetellut niin paljon uutta tekniikan saralla, etteivät aivoni ota vastaan nyt yhtään mitään. Tein nimittäin juuri sellaisen aluevaltauksen, että latasin puhelimeeni sovellusen, joka opettaa minulle 10 tšekin sanaa päivässä. Mitäpä siitä, että kielididaktisten tutkimusten mukaan ihminen voi oppia korkeintaan 2 sanaa päivässä aktiiviseen käyttöön, ei kannata antaa tosiasioiden sotkea innostusta, kun juuri on saanut uuden leikkikalun.

 Kirjoittaminen on sentään tuttua ja helppoa, tekstiä syntyy minulta lähes aina vaivattomasti. Tässä on ehkä vahvin osaamisalueeni, jota voisin muille jakaa. Voin yrittää neuvoa ja tsempata kirjoittamisessa, lukea ja vinkata, miten tekstiä voisi saada paremmaksi.

Toinen osaamisalueeni on arkistoissa toimiminen. Jos joku sattuisi tarvitsemaan apua siihen, miten hakea ehkä vähän epäkonventionaalisestikin tietoa, voisin ideoida sitä hänen kanssaan. Myös Tšekin tasavallan arkistokäytänteet ovat tulleet minulle tutuiksi - kaikkine kafkamaisine mausteineen.

Olen myös aika hyvä verkostoituja. Joku on joskus sanonut minua tässä suhteessa hieman epäsuomalaiseksi "tapaukseksi". En kuitenkaan verkostoidu pelkän verkostoitumisen vuoksi, vaan menen aina asia edellä. Kutsuilla ja tapaamisissa saatan hyvinkin vetäytyä tarkkailijan rooliin, mutta jos minulla on jollekulle läsnäolijalle asiaa, yleensä keksin keinon mennä hänen puheilleen.

Kolmas vahvuuteni on kielten nopea omaksuminen. Sanotaanko, että tarveperusteinen sellainen. Tšekkiäkin olen oppinut aina sitä mukaa kuin sitä tarvitsen. Kaikki kielten osa-alueet eivät ole tasavahvoja, mutta pärjään jo varsin mukavasti niiden tekstien kanssa, joita luen. Ja kaikki keinot otan toki käyttöön, kuten nyt tämän puhelinsovelluksen juuri äsken. Uskoisin voivani vinkata muitakin tälle kieltenoppimisen kiehtovalle tielle.

Nämä osaamiset eivät ole vielä kovinkaan tieteellisiä. Olen juuri aloittamassa prosessia, jossa rajaan tutkimusmateriaalini ja alan miettiä, mikä metodi olisi juuri jetsulleen paras. Aineistoni haltuunottaminen on kehittänyt minussa juuri näitä yllä kuvaamiani taitoja. Vuoden päästä, jos minulta kysyttäisiin, olisin varmasti viisaami ja osaamiseni olisi kehittynyt tutkijamaisemmaksi. Kuitenkin puolustan näitä osaamisalueitani myös, ne ovat tutkijan työkaluja, joita kaikki tarvitsevat. Enää minun tarvitseekin vain tuottaa näillä työkaluilla laadukas sisältö. :)