Seuraavana aamuna Miia päätti lähteä kävelemään. Hän varmisti, että tietokone ja ulkoinen kiintolevy olivat hyvässä tallessa, sitten hän laittoi asunnon oven takalukkoon. Rappukäytävän eläkeläissetä ja hänen Amelie-koiransa köpöttelivät ohi ja katselivat toimenpidettä ihmeissään. Ehkä hekin panivat merkille suomalaisen epänormaalin varovaisuuden.
Miia käveli mutkittelevien katujen kautta ylös kalliolle. Pienkerrostalot muuttuivat omakotitaloiksi, sitten kallion harjalla oli pieni puisto, jossa Miia seisoi hetken ja katseli kehätien liittymää ja sen kiireisiä autoja. Portaat johtivat alas Vltavan rantaan. Niitä oli loputtoman paljon.
Matka jatkui suurta valtakatua pitkin, liikenne jyräsi vieressä, ja se sai Miian pulssin kiihtymään. Pian oli aika kääntyä vasemmalle ja kulkea pienen teollisuusalueen läpi. Teollisuusrakennusten ja karujen liiketilojen takana oli muutama kerrostalo, joita niiden yhteispihan istutukset suojasivat kauniisti. Miia löysi kerrankin oikean talon pyörimättä yhtään eksyksissä. Tomášin ovisummerissa oli Miian onnennumero, 19.
Samaan aikaan Bratislavassa oli ilma viilentynyt epätavallisen kylmäksi. Tomáš hieroi käsiään yhteen ja yritti vielä kerran Pavolin ovikoodia - turhaan. Ystävä ei myöskään vastannut puhelimeen. Jos jotenkin pääsisi edes rappukäytävään, niin odottaminen olisi lämpimämpää, mutta kukaan ei edes kulkenut ulko-ovesta.
Aikansa värjöteltyään Tomáš käveli muutaman kymmenen metrin päähän, pieneen bagelikahvilaan. Hän muisteli, että samalla paikalla oli ennen ollut meluisa kapakka, jossa Pavolin kanssa tuli vietettyä ilta jos toinenkin. Nyt hän tilasi kinkku-pekonibagelin ja ison kupin kaakaota. Ruokaa odotellessaan hän kaiveli valkokuva-albumin repustaan ja alkoi selailla sitä hajamielisesti. Viileästä ilmasta sisälle ja lämpimään pääseminen oli tehnyt hänen olonsa kevyesti uneliaaksi.
http://leelia.vuodatus.net/blog/2956891/25-taikaluku/
Prahan keväässä on taikaa....
VastaaPoista