Rento

Lehmusten viileä varjo alkukesän helteessä.
Jäätelökioskin mittari näyttää 26.
Iltapäivällä väsyttää jo hiukan,
epätodellinen tunne valtaa minut.
Kuin olisin ulkomailla,
ilma on leppeä ja vihreys heleää.

Sänkitukkainen nainen istuu lehmuksessa ja lukee kirjaa.
Tuomiokirkon kello lyö neljänneksen.
Uudenmaankadun liikenneruuhka aaltoilee ääninä,
jotka jäävät resonoimaan päälakeni pinnalle,
eivät korviin asti ulotu.

Lumous katoaa Aninkaistenmäessä,.
Joen toinen puoli on uusi keskusta,
taakse jää vanha varjoineen,
ihmeineen,
legendoineen.

* * *

Kun nyt runotorstain merkeissä olen aiheessa nimeltä Turku, niin kerronpa tässä vielä kaupan päälle tapahtuman Samppalinnan maauimalasta tämän viikon alkupuolelta. (Samppalinna on muuten paratiisi maan päällä. Voiko ihminen muuta toivoa kuin aamu-uintia ja sen päälle saunaa ollakseen onnellinen?)

Olin siis uinnin jälkeen saunassa ja siellä kaksi nuorta naista keskusteli. Heidän välillään käytiin tällainen dialogi:
- Sulla on raidat.
- Joo, nää on nyt kolmannen kerran raidat.
- Oho, aika hyvin.
- Paitsi täällä pyllyssä mulla näkyy vielä viime talven Espanja.

Ensin luulin, että puhuttiin hiuksista, mutta sitten tajusinkin...

Styylilyyli (Miia ja Tomáš osa 33)

-Saanko minä kuitenkin mennä nyt kotiin vähäksi aikaa, Miia kysy.
- Totta kai, haluatko, että mennään samaa matkaa.
- Ei, kun minä haluaisin olla nyt hetken yksin.

Miia vilkaisi kävellessään nopeasti taakseen ja näki Tomášin katsovan kiinteästi hänen peräänsä. Hän mietti kansallisuuksien kirjoa, joita tässä tarinassa oli. Hänellä itsellään suomalaiset vanhemmat, mutta norjalais-slovakialainenisoisä, Tomášilla slovakialainen äiti ja tšekkiläinen isä. Lisäksi hänen tajuntaansa viilsi ajatus siitä, että tohtori Rybářista ei ollut puhuttu vielä mitään. Kuitenkin Tomáš oli ne pakannut pöydältä mukaansa ennen kivillä kohtaamista. Toisaalta asioita oli parempikin ehkä sulatella vain yksi kerrallaan. Hän päätti kävellä koko matkan, vaikka se olikin pitkä.

Tomáš katsoi samaan pisteeseen, vaikka Miia oli jo hävinnyt näkyvistä. Naapurissa asuva pitkätukkainen blondi käveli ohi korkokengissään ja hienossa vintage-kuosisessa hameessaan. Hän ei tiennyt tytöstä muuta kuin nimen ja että tämä oli töissä design-museossa. Joskus, ennen kevättä, siis ennen Miiaa, eli aivan eri maailmanajassa, oli niitä hetkiä, jotka piti täyttää jollakin. Design-tytöllä oli ollut aktiivinen rooli niissä tyhjälle seinälle tai ikkunasta avautuvalle taivaalle piirtyvissä kuvitelmissa. Nyt hän sanoi tytölle vain hajamielisesti, että "hei".

Kotona Miia avasi tietokoneensa. Äiti oli skypessa. Miia näpytteli nopeasti:
- Hei, ukki on tainnut löytyä!

http://leelia.vuodatus.net/

Tuoksu

Kaupunki on hiljentynyt,
onhan yö.
Vaalea vihreys loistaa pihavalon kajossa
kuin kuun.

Sadekin on hiljainen
ja maa.
Ikuinen,
pysyvä maa.

Maa nostaa elämän,
se näkyy sinivuokon uusissa lehdissä.
Se nousee ylemmäs.

Pelastan tuulettumassa olleen villatakin.
Nostan sen kasvoilleni,
tunnen ihollani elämän.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3219675/246-haaste/

* * *

Rinan antama tunnustus on vieläkin jakamatta eteenpäin. Tässä linkki Rinan blogiin:

 http://kirjailijako.blogspot.com/

Ja tässä tunnustus:

Laitan tunnustuksen eteenpäin seuraaville:

kultturellikanttarelli.blogspot.com/
http://elamankulkija.blogspot.com/
http://kulkeekohenki.blogspot.com
http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.com

Mainittakoon, että aiemmin olen nimennyt alla olevan Praha-blogin samaisen tunnustuksen yhteydessä, joten eiköhän tästä tule yhteensä nyt viisi. Yritän jakaa näitä sellaisille, jotka eivät ehkä ole aiemmin saaneet samaa tunnustusta.

http://karhunkadunkafka.blogspot.com/

Niin, ja toimintaohjeet ovat seuraavat:

1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi jolla on alle 200 lukijaa, ja kerro se heille jättämällä kommentti
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen

P-runo

Paljon pöydällä paperia,
päässä pölyä, pölinää.

Pian pääsee pois,
paikanvaihdos pikemminkin piristää.

Pahasti puuduttaa pitkä piimä.
Päivät pitkiä,
paitsi pikaisia.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3214127/245-haaste/

Outolemmen narinoita (Miia ja Tomáš osa 32)

Tomáš kaiveli repustaan kirjenipun. Ne oli sidottu yhteen valkoisella, oikeastaan harmaantuneella lettinauhalla ja Miia pystyi päättelemään, että rusetin oli solminut Tomáš. Miia tarttui kirjeisiin ja otti ensimmäisen kuoresta. Käsiala muistutti hyvin paljon suomalaista kaunokirjoitusta sadan vuoden takaa. "Saksalaisvaikutusta", huomasi Miia ajattelevansa. Hän ei ymmärtänyt kuin sanan sieltä, toisen täältä, mutta kuitenkin hän ymmärsi. Tässä oli puuttuva palanen, ratkaiseva sellainen.

- Marenka-täti oli vanhapiika, ja hän kertoo usein norjalaisista lääkäreistä näissä kirjeissään.
Miia tuijotti vanhaa kiinalaista postimerkkiä hämmentyneenä.
- Niin, he olivat Tiibetissä lähetyssaarnaajina.
Miian onnistui vain nyökätä ja kysyä pienen tauon jälkeen:
- Ja minun ukin kuva oli yhdessä näistä kirjekuorista?
- Ei, vaan Marenka-tädin valokuva-albumissa.
- Oliko Marenka-täti ja toinen näistä norjalaisista siis...
- Siltä se vähän näyttäisi, Mia.
- Me olemme siinä tapauksessa...
- Joitakin kaukaisia serkuksia.

Miia katsoi ukkiaan ja sitten Tomášia. Kasvojen kulmikas muoto ja voimakkaat kulmakarvat olivat molemmille yhteiset. Samassa hän ymmärsi, miksi hän ei ollut muistanut, ketä tuttua miestä Tomáš hiukan muistutti. Hän muistutti tietysti hiukan Mian äitiä.

- Meidän pitää vielä jatkaa juttua, Miia sanoi.
- Selvä se.

http://leelia.vuodatus.net/blog/3114086/282-outolemmen-narinoita/

Hulluus

Suomi on pellepelottomien maa.
Patenttivirasto hukkuu hakemuksiin,
kun tämän päivän
kävelysauvat,
tekstiviestit,
angrybirdsit
ja
astiankuivauskaapit nousevat uppeluksista.

Suomi on myös pelokkaiden maa.
Entäs jos onnistun?
Ja niin tämän päivän hulluista keksijöistä moni jääkin autotalliin.
Lukitsee itsensä sinne ja hokee:
"Olisinhan minäkin."

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3203370/243-haaste/

Täytyypä blogata taas unesta, kun on unimaailmassa kerran sattunut uutta. Näin viime viikolla yhtenä yönä sellaista unta, että olin vankina jossakin jugoslavialaisessa kylässä. Katselin sellaisen kummallisen vähän liiterin tapaisen kopin lautojen välistä, kuinka kylässä oli levotonta. Välillä joku toi ruokaa, mutta pois en päässyt.

Sitten yhdellä ruuantuontikerralla tajusin, että minähän voin muuttua kissaksi ja paeta. Niinpä kun ovi avattiin, päätin, että muutunpa kissaksi. Minusta tuli valkoinen kissa ja livahdin ulos ovesta. Juoksin kohti vuoria. Muuta en muista.

Ensimmäistä kertaa olen unessa muuttunut joksikin toiseksi olioksi. Hauskaa!

Sain muuten taas tunnustuksen, kiitos kaunis siitä! Palailen siihen uudelleen myöhemmin, nyt on vähän särkylääkkeistä väsynyt olo... Tässä kuitenkin jo linkki tunnustuksen antajan blogiin.

http://kirjailijako.blogspot.com/

No comments

On olemassa blogi,
jota kymmenet käyvät lukemassa päivittäin.

Se haukkuu kaikki englantia väärin kirjoittavat
piruparat.

Todellisuudessa sen kirjoittaja on mitä kiltein,
mutta netissä riistäytyy helvetti valloilleen
- vaikka bloggaaja onkin pappi.

Joka kerta nettivaeltaja blogiin pysähtyessään miettii,
miksi kommenttiosasto huokuu positiivisuutta.

Vaikka hiljaiseksi jää
nettivaeltajakin.

http://runoruno.vuodatus.net/blog/3198027/242-haaste/

Kuva ei sinällään liity runoon eikä kyseiseen blogiin, mutta onpahan näppäys Turun yliopiston kirjaston lukusalista.