Miia soitti ovisummeria numero 19 moneen kertaan, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Pian joku rappukäytävän kulkija, tyttö pyykkikassinsa kanssa, päästi Miian sisälle. Hän istahti portaille, vaikkei itsekään oikein ymmärtänyt, miksi aikaansa näin tuhlasi. Hän laittoi takkinsa hupun päähän ja painoi päänsä seinää vasten. Silmät kiinni hänen mielensä alkoi assosioida kummallisia asioita.
Jo lapsesta saakka Miia oli silmät sulkiessaan nähnyt erilaisia kasvoja, hassuja, pelottavia, ystävällisiä ja ilkikurisia. Kun hän liikutteli silmiään luomet kiinni, kasvojen ilmeet muuttuivat, pian myös niiden piirteet. Nyt hämärässä rappukäytävässä kasvot alkoivat myös puhua. Ne toistivat erisävyisin äänin kysymystä:
- Muistatko luokkaretken Brunbergin tehtaalle?
Muistihan Miia, erityisesti pusukoneen, jota koko luokka oli ihmetellyt. Samalla oli ratkennut se arvoitus, miten vaahto saadaan suklaakuoren sisään, konehan sen kaiken teki, eikä kukaan ihminen valanut jokaista pusua erikseen. Sitä Miia sen sijaan ei muistanut, milloin hän viimeksi olisi uhrannut ajatustakaan ala-asteen luokkaretkelle.
Hän huomasi liikuttelevansa sormiaan, kun muisteli pusumaistajaisia tuotantohihnan loppupäässä. Juuri kun hän oli nuolaisemassa huuliaan, ovi numero 19 aukesi. Miian silmät rävähtivät auki. Asunnosta tulvahtanut kirkas valo aiheutti niissä särkyä.
- Sinä olet varmaan Mia, sanoi mies, jolla oli kädessään kulunut nahkalaukku.
- Ja sinä olet?
- Matej. Tomášin kämppäkaveri. Tule sisään.
- En minä, kun ei Tomáš ole kotona kerran.
- Niin, hän lähtee joskus aina reissuilleen. Tule nyt kuitenkin sisään, minä käyn asioilla, kestää korkeintaan tunnin. Syödään sitten vaikka lounasta. Meillä on täällä lehtiä, joita voit lukea ajankuluksi.
Pian Miia istui yksin Tomášin huoneessa. Ovi pamahti kiinni Matejn jäljessä ja Miia jäi jähmettyneenä istumaan Tomášin sängylle.
http://leelia.vuodatus.net/blog/2956894/260-pusukone/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti