Halkeama keltaisessa kivessä (Miia ja Tomáš osa 29)

Tomáš ymmärsi, ettei hänen kiukkunsa laantuisi vähään aikaan, joten hän survoi paperit reppuunsa ja lähti ulos. Hänen tarkoituksensa oli kiertää paloportaiden ja varauloskäynnin kautta suoraan kadulle, jottei hänen tarvitsisi kohdata Miiaa ja Matejta. Kuitenkin rappukäytävän puolivälissä hän arvasi, että salaa livahtaminen ei onnistuisi, sillä hän tunnisti nuo kevyet askeleet.

Miia oli onnistunut lähtemään ylös vessahätään vedoten. Matej ei onneksi seurannut perässä. Kun hän kuuli askelten tulevan vastaan yläkerrasta, ei hän tiennyt, ollako helpottunut vai huolestunut. Hän tunnisti Tomášin nahkatakin tuoksun jo kaukaa ja jäi odottamaan.

- Tule, oli ainoa sana, jonka Tomáš sai suustaan.
- Minun on pakko mennä vessaan ensin, puhutaan sisällä.
- Ei, ensinnäkään en halua Matejta tähän ja toisekseen haluan näyttää yhden paikan tässä lähellä.
- Entäs avain?
- No sano Matejlle, että sinun pitää lähteä, pakkaa kamat ja palauta avain.
- Yritetään, mutta...
- Minä soitan sinulle vartin päästä, sano, että nyt tuli tärkeä puhelu. Sitten kierrät tuolta nurkalta talon taakse, sieltä lähtee polku pieneen metsikköön. Polun varressa on suuri kivi, kellertävä väriltään, minä odottelen siellä.

Mia nyökkäsi. Hän ryntäsi vessaan ja kiirehti sen jälkeen kokoamaan vähät tavaransa. Tomáš oli pian mietiskelykivensä luona,  ja hän hypisteli sen halkeillutta pintaa ajatuksiinsa vaipuneena. Miten tätä tapahtumien sumaa lähtisi purkamaan?

http://leelia.vuodatus.net/blog/3114070/275-halkeama-keltaisessa-kivessa/