Pisarat

Kun sade hakkaa peltikattoa,
muistan aina
elämäni metsän keskellä.

Oli Manta-myrsky,
lehtikuuset vain taipuivat.
Nukuin isän ja äidin kanssa,
tai luin Aku Ankkaa.

Koulukaverin kotoa meni sähköt
moneksi päiväksi.

Nyt eivät sateen hakatessa
puut enää huoju.
Vaahterakin kaadettin.

Eikä tukiasunto naapuritontilla kaadu
uuteen Manta-myrskyyn,
kun ei se kaatunut nimbyilyynkään.

Kun sade hakkaa peltikattoa,
enkä taaskaan saa unta,
mietin pisaroita lehtikuusen ohuissa oksissa,
jotka aamulla putosivat naamalleni
kuin kadotetut helmet.

http://runotorstai2.wordpress.com/2013/09/26/296-haaste/

Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiaan - kirjeenvaihdon narraatioita (tehtävä 5.2.)

Tässä blogikirjoituksessa tulen kertomaan hiukan tutkimuksestani. Tämä on paitsi some-kurssin harjoitustehtävä, myös siksi hyödyllinen postaus, että en ole koskaan ennen muuta kuin sivunnut vähän tutkimusaihettani blogeissani. Kommentit ovat tervetulleita niin kurssilaisilta kuin muiltakin potentiaalisilta lukijoilta. :)

Olen kirjoittamisen oppiaineen tohtorikoulutettava taiteiden ja kulttuurin laitoksella Jyväskylän yliopistossa. Tutkimukseni työnimi on Itävalta-Unkarista Tšekkoslovakiaan - kirjeenvaihdon narraatioita.

Sain tutkimusmateriaalini, tšekkiläisen perheen kirjeenvaihdon, haltuuni, kun olin Erasmus-vaihdossa Literární akademie Josefa Škvoreckéhossa, Prahassa, keväällä 2011. Yksi opettajani siellä tiesi, että olin kiinnostunut sota-ajan narraatioista ja antoi minulle talonsa kellarista löytämänsä vanhan kirjeenvaihdon. Vaikka mielenpäällä oli jo ajatus jatko-opinnoissa, en tuossa vaiheessa vielä ymmärtänyt, että tässä olisi minulle sopiva materiaali.Suomeen palattuani tutustuin kirjeisiin tarkemmin ja ymmärsin, että olen erittäin ainutlaatuisen ja melko harvinaisen materiaalin äärellä, ja se ansaitsee tulla tutkituksi. Olin ja olen aiheesta erittäin innostunut ja samalla koen myös vastuuta ja velvoitetta tuota vuosikymmenet säilynyttä kirjeenvaihtoa kohtaan. Se on paitsi olennainen osa yhden perheen historiaa, myös pala Tšekin kansallista historiaa.

Kirjeenvaihto sijoittuu vuosille 1900-1968, joten se kattaa ajanjakson Itävalta-Unkarin provinssista itsenäiseksi Tšekkoslovakiaksi  ja toisen maailmansodan kautta sosialistiseksi Tšekkoslovakian kansantasavallaksi. Viimeinen kirje on kesältä 1968, ajalta juuri ennen surullisenkuuluisaa miehitystä.

Lähestyn materiaalia narratiivisen tutkimuksen menetelmällä. Metodi sopii tutkimukseeni, sillä materiaalini vaatii tulkintaa ja sieltä löytyy useita loogisia kertomuksia, joissa on alku- keskikohta ja loppu. Toisaalta tutkimani kirjeenvaihto sisältää myös useita postmodernistisia, fragmentaarisia ja avoimiksi jääviä tarinoita, jotka vaillinaisinakin antavat tietoa kirjoittajistaan sekä ajasta jossa ne on kirjoitettu. Narratiivinen tutkimusote mahdollistaa sekä henkilö- että kansallisen historian tasolla olevien kertomusten löytämisen aineistosta ja niiden analysoimisen. Tällaisia narraatioita ovat esimerkiksi:

-          arvojen muutos ja niiden jäsentyminen henkilöiden elämässä

-          vastoinkäymisten ja onnistumisen suhde

-          suhteet toisiin ihmisiin ja heihin asetetut toiveet.

Yhdeksi mahdolliseksi rinnakkaismateriaaliksi ja -tutkimukseksi ovat nousseet kirjailija ja presidentti Václav Havelin vankilakirjeet vaimolleen Olgalle (Václav Havel: Letters to Olga, 1984) sekä niihin liittyvä tutkimus. Havelin kirjeet tuovat esille erityisesti näkökulmia sensuurin alla kirjoittamiseen ja itsensä ilmaisemiseen. Havel-tutkimus ylipäänsä antaa minulle tutkijana mielenkiintoista taustatietoa Tšekinmaan kulttuurista ja politiikasta. 

Kirjeenvaihto on yksi egodokumentin lajityyppi. Egodokumentteihin kuuluvat kirjalliset menneisyyden lähteet, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään. Kirjeiden lisäksi näitä ovat esimerkiksi päiväkirjat, muistikirjat ja matkakertomukset. Kirsi Keravuori  mainitsee artikkelissaan Itseoppineet ihmiset kirjeenkirjoittajina – Perhekirjeenvaihtoa 1860-luvun saaristossa, että egodokumenttien avulla voidaan tutkia aikaisemmin historiantutkimuksen ulkopuolelle jääneiden ryhmien elämää ja ajattelutapoja,  ainutkertaista yksilöä historiallisena toimijana sekä kirjoittamisen kulttuuria ja kertomisen tapoja. 

Tutkimukseni lähestyy lajityypiltään päiväkirjatutkimusta, kuten Nina Sääskilahden väitöskirjatutkimusta Ajan partaalla – omalämäkerrallinen aika, päiväkirja ja muistin kulttuuri (2011). Kirjeet ovat toki teksteinä erilaisia, sillä ne kirjoitetaan toisille, päiväkirja itselle, mutta ne ovat yhtä kaikki omaelämäkerrallisia tekstejä. Niiden kautta tulee esiin kulttuurisia ja kulttuurihistoriallisia kysymyksiä, kuten miten kirjeiden kirjoittajat jäsentävät paikkaansa ajassa ja mitä erityistä kontekstiin ja aikaan sidottua ne ilmaisevat. Kuten Sääskilahden, myös minun tutkimuksessani keskeisiä käsitteitä ovat kertojaminä suhteessa henkilöön itseensä sekä kirjoittamisen aika suhteessa lukemisen aikaan. Liisa Enwald kirjoittaa esseessään Kirjeen paljastavat naamiot, että kirjettä voidaan pitää naamioituna päiväkirjana, sillä se luo etäisyyttä omiin ajatuksiin viilentäen ja kirkastaen niitä.

Teen tutkimustani yhteistyössä Literární akademie Josefa Škvoreckéhon kanssa. Yksi ohjaajistani on kyseisestä akatemiasta, ja käyn Prahassa säännöllisesti ohjaajatapaamisissa, opiskelemassa kieltä sekä haastattelu- ja arkistokäynneillä. 

Tutkimuksen ohessa kirjoitan samasta kirjemateriaalista historiallista romaania, joka tulee osaksi jatkotutkintoani. Erityisesti tähän luovaan prosessiin saan ohjausta Literární akademiesta. Samoin he tukevat minua tiedonhaussa ja kulttuurintuntemukseen liittyvissä kysymyksissä.

Tässä vaiheessa minulla ei olekaan muuta raportoitavaa, tai sellaista kerrottavaa, mitä haluaisin blogissani kirjoittaa. Saattaa kuitenkin olla, että palaan asiaan myöhemmin, kun tuntuu siltä, että voisi jotakin kaikelle kansalle kirjoittaa. :)

Oman osaamisen jakaminen (tehtävä 5.1.)

Päätin valita bloggausvaihtoehdon, koska olen viime aikoina opetellut niin paljon uutta tekniikan saralla, etteivät aivoni ota vastaan nyt yhtään mitään. Tein nimittäin juuri sellaisen aluevaltauksen, että latasin puhelimeeni sovellusen, joka opettaa minulle 10 tšekin sanaa päivässä. Mitäpä siitä, että kielididaktisten tutkimusten mukaan ihminen voi oppia korkeintaan 2 sanaa päivässä aktiiviseen käyttöön, ei kannata antaa tosiasioiden sotkea innostusta, kun juuri on saanut uuden leikkikalun.

 Kirjoittaminen on sentään tuttua ja helppoa, tekstiä syntyy minulta lähes aina vaivattomasti. Tässä on ehkä vahvin osaamisalueeni, jota voisin muille jakaa. Voin yrittää neuvoa ja tsempata kirjoittamisessa, lukea ja vinkata, miten tekstiä voisi saada paremmaksi.

Toinen osaamisalueeni on arkistoissa toimiminen. Jos joku sattuisi tarvitsemaan apua siihen, miten hakea ehkä vähän epäkonventionaalisestikin tietoa, voisin ideoida sitä hänen kanssaan. Myös Tšekin tasavallan arkistokäytänteet ovat tulleet minulle tutuiksi - kaikkine kafkamaisine mausteineen.

Olen myös aika hyvä verkostoituja. Joku on joskus sanonut minua tässä suhteessa hieman epäsuomalaiseksi "tapaukseksi". En kuitenkaan verkostoidu pelkän verkostoitumisen vuoksi, vaan menen aina asia edellä. Kutsuilla ja tapaamisissa saatan hyvinkin vetäytyä tarkkailijan rooliin, mutta jos minulla on jollekulle läsnäolijalle asiaa, yleensä keksin keinon mennä hänen puheilleen.

Kolmas vahvuuteni on kielten nopea omaksuminen. Sanotaanko, että tarveperusteinen sellainen. Tšekkiäkin olen oppinut aina sitä mukaa kuin sitä tarvitsen. Kaikki kielten osa-alueet eivät ole tasavahvoja, mutta pärjään jo varsin mukavasti niiden tekstien kanssa, joita luen. Ja kaikki keinot otan toki käyttöön, kuten nyt tämän puhelinsovelluksen juuri äsken. Uskoisin voivani vinkata muitakin tälle kieltenoppimisen kiehtovalle tielle.

Nämä osaamiset eivät ole vielä kovinkaan tieteellisiä. Olen juuri aloittamassa prosessia, jossa rajaan tutkimusmateriaalini ja alan miettiä, mikä metodi olisi juuri jetsulleen paras. Aineistoni haltuunottaminen on kehittänyt minussa juuri näitä yllä kuvaamiani taitoja. Vuoden päästä, jos minulta kysyttäisiin, olisin varmasti viisaami ja osaamiseni olisi kehittynyt tutkijamaisemmaksi. Kuitenkin puolustan näitä osaamisalueitani myös, ne ovat tutkijan työkaluja, joita kaikki tarvitsevat. Enää minun tarvitseekin vain tuottaa näillä työkaluilla laadukas sisältö. :)

Verkostojen muodostaminen (tehtävä 4.1)

1. Tavoitteet

Haluaisin olla läsnä sosiaalisessa mediassa lähinnä kahdesta syystä:

1) Tiedottaakseni omasta tutkimuksestani
2) Seuratakseni alan keskustelua

2. Itselleni mahdollisesti sopiva palvelu

Olen tällä hetkellä kahden vaiheilla. Teen kirjetutkimusta (olen kirjoittamisen tutkimuksen tohtorikoulutettava) ja tässä ovat keskeisiä sekä kirjeiden kertomat tarinat että henkilöt, jotka kirjeitä ovat lähettäneet. Jo noin vuosi sitten sain vinkin, että tutkimuksen ja myös samalla syntyvän historiallisen romaanin syntyprosessin tiedottamiseen voisi käyttää Facebookia.

Nyt tämän kurssin aikana olen ruvennut jopa miettimään, olisiko Twitteri myös harkitseminsen arvoinen media. En ole koskaan käyttänyt Twitteriä, joten en tiedä, miten tiivistä aktiivisuutta se vaatisi. Monet käyttäjät näyttäisivät twiittailevan aika usein.

3. Toiminnan suunnittelua

Ihanteellista olisi, jos voisin luoda mahdollisimman kiinnostavan profiilin tutkimushankkeelleni. Toivoisin saavani siihen narratiivisen otteen, se voisi toimia jonkinlaisena paralleeliteoksena varsinaiselle työlleni. Voisin käyttää kuvia, sitaatteja, omia ajatuksiani matkan varrelta, tietysti myös ns. kovaa dataa, eli tuloksia ja tietoa hankkeen etenemisestä

Myös henkilöille ja henkilöhahmoille voisi antaa oman äänensä, jotta ne tulisivat potentiaalisille lukijoille ja tutkimuksestani kiinnostuneille tutuiksi jo vähän etukäteen. Tämä vaatiikin jo hiukan enemmän työtä kuin mitä yhden syksyn aikana ehtii tehdä. Olen tällä viikolla asiaa pohtinut ja miettinyt, että siinä vaiheessa, kun tutkimus on siirtyyt keskivaiheeseen ja/tai romaanikäsikirjoituksesta on ensimmäinen versio kirjoitettuna, voisin alkaa luoda hahmoista versioita sosiaaliseen mediaan.

Suunnittelutyöstä, vaikkakin tällä hetkellä vasta pään sisällä ja kirjoitusprosessin kautta tapahtuvassa, on paljonkin hyötyä. Suunnitteleminen on saanut minut miettimään tutkimuksen aikataulua ja sitä, voisinko jo piankin vain lähteä rohkeasti mukaan omaa osaamista jakamaan. Olenhan sentään kirjoittanut yhden artikkelin ja toista olen juuri työstämässä, ehkä niistä voisi tavalla tai toisella lähteä matkaan. Juuri tällä hetkellä vain minulla on prosessi käynnissä, harkitsen ja mietin näitä asioita, etsin suuntaa enkä yhtään tiedä, mihin suuntaan kompassineula kääntyy.

 

 

Sosiaalisen median kategoriat (tehtävä 2.2.)

Tässä tehtävässä pitäisi käydä vähän läpi, mitkä sosiaalisen median kategoriat ovat itselle tuttuja. Omalta kohdaltani nämä on nopeasti listattu:

Linkedin
- olen mukana, yritän pitää profiilia ajan tasalla
- osallistun jonkin verran kirjoittajien keskustelufoorumeille, tässä pitäisikin taas vähän aktivoitua, jos vain olisi aikaa
- olen verkostoitunut tätä kautta muiden kirjoittavien ihmisten kanssa.

Blogger
- kirjoitan kahta blogia, joista tämä on toinen ja Praha-blogi toinen, tämä on kirjoittamisblogi ja Praha-blogi liittyy enemmän sitten opiskeluuni ja tutkimukseeni
- pyrin säännöllisiin päivityksiin, jotta blogit pysyisivät elossa.

Facebook
- liityin siksi, että monen asian hoitaminen tätä kautta helpompaa
- yhteydet maailmalla olevien ystävien kanssa tätä kautta helpompia
- omalle tutkimusprojektilleni oma Facebook-sivusto kyllä houkuttaisi, mutta jokin pidättelee tässä vaiheessa.

Youtube
- katselen videoita, en osallistu
- joskus olen harkinnut omien videoiden tekemistä, lähinnä opetustyön puitteissa, en niinkään tutkimuksen, mutta tämä on jäänyt vain idean asteelle.

Skype
- käytän yhteydenpitoon yksityisesti, sillä ystäväpiiri on niin hajallaan maailmalla
- hyödynnän myös tiedonhaussa, sillä puhelinsoitot Skypen kautta edullisempia, erityisesti, jos joudun soittamaan ulkomaille.

Työminä ja yksityinen minä sosiaalisessa mediassa (tehtävä 2.1.)

Koska teen väitöskirjaani työn ohessa, rajaan vastaukseni koskemaan vain tutkimustyötä. Leipätyöhön liittyisi vielä omia kysymyksiään sosiaalisen median suhteen, mutta olen päättänyt jättää ne nyt tämän tehtävävastauksen ulkopuolelle.

Olen vasta niin vihreä tutkija, etten juuri pystyisi asiantuntemustani jakamaan sosiaalisessa mediassa vielä tässä vaiheessa. Olen kirjoittamisen tutkija, joten mahdollisuudet siihen tietysti olisivat moninaiset ja edellytyksetkin pitäisi löytyä, kun kerran olen kyseiseen oppiaineeseen opiskelemaankin päässyt. :) Tällä hetkellä mielessä vain pyörii, että mitä sitten jakaisin, jos jakaisin - siksi en jaakaan vielä mitään. Täytyy tunnustaa, että kynnys siihen on kova, sillä pelkään hiukan sitäkin, että tilanne karkaa käsistä. Miten suhtaudun nettihäiriköihin? Onko minulla aikaa olla läsnä seuraajien kanssa? Sitähän sosiaalisessa mediassa edellytetään.

Lisäksi tuntuu, että sosiaalisessa mediassa antaa palan itsestään koko maailmalle. Tällainen rajatusta aiheesta bloggaaminen ja omien kaunokirjallisten kokeilujen jakaminen blogissa eivät tunnu suurelta palalta. Olen kuitenkin huomannut, että tutkimukseni on osa minua, oten sen hyvin henkilökohtaisesti. Jaksaisinko olla muiden riepoteltavana sen suhteen? Olisiko se viisasta nyt, kun kaikki on vielä aivan alussa? Syntyykö some-keskustelusta hedelmällistä ajatustenvaihtoa, joka vie tutkimusta eteenpäin, vai muodostuuko se pelkäksi aikavarkaaksi ja murheen kryyniksi? Aivan erilaiset tunnelmat olisivat siinä tapauksessa, jos tutkimus olisi valmistai edes loppusuoralla. Vai olisivatko? Ovatko nämä pikemminkin luonnekysymyksiä?

Voisin kuitenkin varovaisesti kokeilla astumista someen tutkijan ominaisuudessa. Tai ehkä esimerkiksi tämä kurssibloggaaminen on jo sitä. Myös Praha-blogini (www.prahankevaassa.blogspot.com) sivuaa toisinaan tutkimustyötäni. Nämä pienet kokeilut ovat olleet ihan onnistuneita, joten täytynee miettiä, mikä olisi seuraava askel, milloin sen ottaisin ja miten. Haluan kuitenkin ottaa jokaisen askeleen niin, että se tuntuu luontevalta ja hyvältä.

Sen tiedän, että tutkimusaineistoni, kirjeenvaihto vuosilta 1900-68, herättää laajaa mielenkiintoa. Olisin voinut tehdä sille jo aikoja sitten esimerkiksi Facebook-profiilin, mutta joku vaan hannaa tässä vaiheessa vastaan. Jostakin syystä nyt kun kirjoittelen näitä ajatuksiani auki tähän blogiin, huomaan, että alan harkita asiaa uudestaan. Katsotaan nyt kuitenkin, ei pidä mennä hätiköimään näissä some-asioissa. :)

Minä viestijänä (tehtävä 1.2.)

Päätin käyttää tätä jo valmista blogia kurssitehtävien julkaisuun. Kurssin nimi on "Sosiaalinen media ja oman osaamisen markkinointi". Viime tipassa olen näköjään liikkeellä ensimmäisen tehtävän suhteen, mutta tässä se nyt kuitenkin on.

Näkisin parhaiksi puolikseni viestijänä suoruuden ja selväsanaisuuden. Yleensä mielipiteeni tulee selväksi, jos sen ilmaisen. Pyrin myös havainnollistamaan viestiäni ja muotoilemaan sen siten, että se jäisi mieleen. Käytän jotakin mielenkiintoista yksityiskohtaa, kuvaa tai omapäräistä sanavalintaa. Useimmiten pystyn myös pitämään kuuntelemisen ja puhumisen balanssissa, mutta toisiaan sorrun ehkä liikaa puhumisen puolelle ja joskus jätän puheen vain toisten huoleksi, jos en syystä tai toisesta keksi mitään järkevää sanottavaa.

Huonoin puoleni viestijänä on taipumukseni omata voimakkaita mielipiteitä ja joskus provosoida ihan tahallaan. Vaikka useimmiten yritänkin ymmärtää toista osapuolta, on tilanteita, jolloin itselläni on asiasta niin vahva mielipide, että  vasta yön yli nukuttuani tajuan, mikä toisen pointti olikaan. Toisinaan minun on myös vaikea antaa periksi, vaikka huomaan, ettei toinenkaan osapuoli pakita yhtään. Tätä ominaisuutta olen pyrkinyt kehittämään niin, että mietin etukäteen, mikä asia on niin luovuttamaton, etten siitä tingi ja valmistaudun tinkimään kaikesta muusta.

Sosiaalisessa mediassa ominaisuuksistani lienee pääasiassa etua, sillä kirjoitan mielelläni ja sosiaalisessa mediassa vahvoista mielipiteistä on hyötyä. Haluaisin kehittyä ehkä vielä kiinnostavammaksi ja omaperäisemmäksi viestijäksi, mutta en tiedä, onko sosiaalinen media juuri se areena, jolla haluan näitä ominaisuuksiani kehittää.

Tutkimuksen tiimoilta toki voisin jotakin sosiaalisen median projektia viritelläkin, mutta työni on tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, etten sitä mielelläni avaisi koko maailmalle. Olen siis kirjoitamisen tutkija ja tutkin kirjeenvaihtoa. Kirjoitan myös historiallista romaania samasta aineistosta. Minulle on ehdotettu, että tekisin tälle projektille Facebook-profiilin, mutta ainakin tässä vaiheessa ajatus tuntuu vähän vieraalta. Myönnän, että se on kehittämisen arvoinen, mutta kirjoittaminen on niin herkkä prosessi, että pelkään sen karkaavan käsistä, jos siihen pääsee härkkimään kuka tahansa netin kauta.

Näihin asioihin palaan varmasti vielä pohdinnoissani sitä mukaa kuin tutkimukseni edistyy.

Seuraavaksi komementoisin omakohtaisesti muutamia väitteitä suomalaisista viestijänä.

1. Asia- ja tehtäväkeskeisyys, faktoihin perustuva kommunikaatio 

Tämä on minulle viestinnässä tärkeä arvo. Menen aina "asia edellä". Tietysti on makuasia, mikä on faktoihin perustuvaa ja mikä ei, moni mainostajakin väittää käyttävänsä pelkkiä faktoja. Väittäisin silti, että minua ei ole ihan helppo hämätä pelkillä mielikuvilla, jos niiden takana on bluffia enkä itsekään pyri bluffaamaan muita. Ennemmin sanon, etten tästä asiasta tiedä, joten en voi sitä myöskään kommentoida.

2. Viestinnältä odotetaan suoruutta ja rehellisyyttä

Tässäkin asiassa olen "suomalaisten linjoilla". Toisaalta viestintä voisi silti olla sujuvaa, kielellisesti elävää, vaikka se onkin suoraa ja rehellistä. Harvasanaisuus  ja jäykkyys eivät takaa yhtään mitään, vaikka niitä usein jämerän ihmisen merkkinä pidetäänkin.

3. Tiedonhankinnassa suositaan virallisia kanavia

 Minulle luontevampaa on löytää joku kontakti, jonka kautta hankkia tietoa. Saatan toki kokeilla virallistakin kanavaa, mutta niin usein edessä on uuvuttava byrokratia, joten helpompaa on toimia sellaisen ihmisen kanssa, jonka tuntee. Itse asiat haluan tietysti hoitaa virallista reittiä, mutta vihjeet siitä, miten se tapahtuu, tulevat verkostoista. Tässä ehkä lukemattomat retket keskieurooppalaisiin arkistoihin ovat opettaneet kantapään kautta sen helpomman tavan toimia.

4. Hiljaisuuden arvostus

Arvostan mahdollisuutta hiljaisuuteen, mutta joskus hiljaisuutta on vaikea tulkita.Kyteekö sen takana jokin vuosikymmenten kauna vai ovatko kaikki vain niin tyytyväisiä, ettei tarvitse sanoa mitään?

5. Puheenmäärän sijasta arvostetaan puheen laatua

Useimmiten samaa mieltä, mutta tunnelman keventäjiäkin tarvitaan. Jos juttu ei muuten luista, jostakinhan se on aloitettava. Jopa itsestäänselvä fraasi voi joskus avata keskustelun. Viime kesänä olin tekemässä tutkimushaastattelua Prahassa ja olin ventovieraiden ihmisten ympäröimänä, eikä aluksi kukaan oikein osannut sanoa mitään. Lopulta yksi vanha herra avasi suunsa ja sanoi: "So, you come from the country of thousands of lakes?" Siitä se keskustelu lähtikin käyntiin.

6. Harmonian säilyttäminen ryhmässä

En tiedä, tarkoitetaanko harmonialla samaa kuin mukavaa fiilistä. Ehkä ei. Mielestäni ei tarvitse olla harmonista, mutta kaikilla pitää olla kivaa. Voi olla erimielisyyttä ja koviakin keskusteluja, kunhan kunnioitus säilyy. 

7. Suositaan pitkiä toisen puheenvuoroista irrallisia monologeja 

Nämä pyrin mahdollisuuksien mukaan katkaisemaan. Siksi ehkä onkin luontevaa päättä tämänkertainen blogitekstini juuri tähän. :)