sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kaamos

Ulkopuoliset kysyvät,
miten voin elää kanssasi.

Oikeastaan en eläkään,
tulet vain vieraakseni vähää ennen
kuin kuulen vanhahtavan äänen radiosta:
"Tule jouluvieraaksemme."

Kanssasi ei ole hullumpaa.
Et vaadi minulta muuta kuin suostumusta
tummanpuhuvaan syleilyysi.

Et lävistä sydäntäni valomiekalla,
tai pakota katsomaan,
kun teet niin toisille.

Olet vieras varjoista
ja hellyytesi vielä varjoihin jää.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Katoavista kyyhkysistä

Blogi on viettänyt pientä hiljaiseloa. Olen ollut keuhkoputkentulehduksessa noin kuukauden päivät, mikä on imenyt aivan kaikki mehut. Yskiessä meni paitsi syyslomaviikko, myös melkein kaksi viikkoa sairaslomalla. Onneksi bloggaus on harrastus, jossa voi asettaa omat tavoitteensa ja johon on helppo palata tauon jälkeen takaisin.

Mutta ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin. Sohvalla puolikuntoisena maatessani olen lukenut suomalaista kirjallisuutta. Pitkän prokrastinaation jälkeen tartuin mm. Sofi Oksasen teokseen Kun kyyhkyset katosivat.

Kirja yllätti minut positiivisesti. Moni on nimittäin kommentoinut Oksasen uusimman romaanin olevan pettymys. Täytyy tunnustaa, että en itsekään siitä ihan niin paljon pitänyt kuin aiemmista. Oma henkilökohtainen suosikkini on Stalinin lehmät.

Suurin ongelmani teoksen suhteen on se, että välillä minulle jää epäselväksi, kuka puhuu ja keitää kohtauksessa esiintyvät henkilöt ovat. Henkilöitä ei missään vaiheessa esitellä selkeästi, ja ainakin minulle selvisi vain pala palalta heidän nimensä ja roolinsa. Matkan varrella ehdin uonhtaa moneen kertaan, kuka kukin on. Sekoaisin myös vuosikymmenten suhteen, jos lukijaa ei helpotettaisi siten, että jokaisen luvun alussa on vuosiluku. Tämä auttoi hahmottamista huomattavasti.

Pienestä ilmassa leijumisesta huolimatta pidin "Kyyhkysistä". Ehkä omat kokemukseni arkistoista ja ennen kuulemattomien tariniden kaivelusta aiheuttivat voimakkaan samaistumiskokemuksen. Myös itse aihe, Viron historia sekä kylmän sodan ja toisen maailmansodan aikainen Eurooppa, ovat kiinnostukseni kohteita, joten tästäkin syystä luin kirjaa aivan ilokseni. Siitä, miten saksalaismiehitys oli monille virolaisille hyvä uutinen, on käsittääkseni kirjoitettu aika vähän.

Nyt on aika tuoda myös tällaisia tarinoita esille, sillä toisesta maailmansodasta alkaa olla jo niin pitkä aika, että meillä eurooppalaisilla pitää olla ymmärrystä erilaisille tarinoille tuosta ajasta. Jokainen tarkastelee samaa sotaa hieman eri näkökulmasta, se merkitsi eri kansoille ja eri yksilöille aivan erilaisia asioita. Olen hyvilläni siitä, että Oksanen on tarttunut asiaan ja kirjoittaa tästä aiheesta anteeksi pyytelemättä tai selittelemättä - se on myös meidän pienten kansojen oikeus!

Romaanissa on myös hieman thrillerimäisiä piirteitä, erityisesti siinä, kun yksi päähenkilöistä pääsee sisälle huippusalaisiin arkistoihin. Kliseisiin ei kuitenkaan sorruta eikä romaani kannattele itseään thrllerimäisillä piirteillään, vaan se on itse tarina ja konteksti, jotka luovat jännitteen ja kiinnostavuuden. Toisin kuin monet muut lukijat, minä en häiriinny dekkari- tai thrillerityylistä ns. vakavammassakaan kaunokirjallisuudessa.

Suosittelisinko romaania Kuin kyyhkyset katosivat? Kyllä suosittelen. Se vaatii hieman aivoityötä juonessa kiinni pysyäkseen. Saattaa olla, että joutuu taustoittamaan romaanin kuvaamaa historiallista aikakautta lukemalla aiheesta tehtyä tutkimusta. Jos Viron historia on aivan tuntematonta lukijalle, monikaan asia ei avaudu. Verrattuna esimerkiksi Puhdistukseen tämä romaani ei selitä itse itseään. Kokeneelle lukijalle tämän ei pitäisi silti olla mikään ongelma. Kehotan siis sietämään pientä kärryiltä putoamista ja lukemaan vain eteenpäin, tarina kyllä kantaa.

Tästä huolimatta toivoisin, että Oksasella jatkossa olisi mahdollisuus käyttää työajastaan enemmän kuin 20 % itse kirjoittamiseen. Hän itse on nimittäin todennut, että 80 % ajasta menee kaikkeen muuhun. Pienellä lisätyöstämisellä hyvästä romaanista olisi tullut loistava!